Sarjakuvabuumille ei näy loppua, joten Episodi otti The Avengersin kunniaksi sarjakuvaelokuvat tarkasteluun. Mitkä ovat pahimmat flopit?

Marvelin sarjakuvaspektaakkeli The Avengers on ovella (ensi-ilta 27.4.) ja kesällä paluunsa tekevät Lepakkomies ja hämmästyttävä seittisinko rummuttavat jo ilmestymistään. Niinpä Episodin päätoimittaja Jouni Vikman ja moraalinvartija Jani Svensk ottivat sarjakuviin pohjautuvat elokuvat tuomiolle.

JS: Sarjakuvista tehdyt elokuvat ovat toki kokonaisuutena nostaneet tasoaan sitten Dick Tracyn (1990), mutta onhan noita floppeja nähty silti ihan viime vuosinakin.
JV: Ennen Dick Tracyakin tehtiin onnistuneita sarjakuvafilmatisaatioita. Viime aikoina sarjisleffat ovat ehkä kärsineet pientä inflaatiota, kun niitä tulvii joka tuutista.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

JS: Genre uudistui 2000-luvulla kohti rankempaa realismia. Silti on nähty värikkäitä ja puhtaan sarjakuvamaisia yrittäjiä. Mutta eipä jäänyt Green Lanternista (2011) ja Fantastic Foureista paljon kehuttavaa.
JV: Kun sarjikset muuttuivat synkemmiksi, seurasivat leffat perässä. Mutta kyllä minulle sarjiksiin ja niistä tehtyihin leffoihin on aina kuulunut myös värikkyys ja älytönkin korkealentoisuus. Pidin jopa FF:istä
JS: Fantastic Four olisi ollut pirteä, jos Doomia ei olisi raiskattu matkalla valkokankaille.
JV: Tai Galactusta. Sarjisleffat onnistuvat, kun ne uskaltavat ottaa tiettyjä vapauksia lähdemateriaalista, mutta kyllä kaanoniksi julistettuja hahmoja ja juonikuvioita tulisi kunnioittaa.
JS: Pahin esimerkkihän lienee Alan Mooren elokuvamaailmasta täysin vieroittanut Herrasmiesliiga (2003).
JV: Se on oikeasti aivan hirvittävä siirto mediasta toiseen. Toinen kamala esimerkki on The Spirit (2008). Outoa, että sen ohjanneen Frank Millerin omista sarjakuvista tehdyt Sin City (2005) ja 300 (2006) toimivat hienosti.

JS: Minun on vaikea suhtautua Wanted-elokuvaan (2008) positiivisesti. Toimintapaukkuna ihan menevä, mutta samalla aivan hirvittävän kaukana alkuperäisestä tarinasta. Vain parin päähenkilön nimet on ryöstetty ja kehdattu kutsua Wantediksi.
JV: Tunnustaudun yleisellä tasolla pakkomielteiseksi fanittajaksi, mutta yritän ymmärtää, että leffassa toimivat eri luonnonlait kuin sarjiksissa. Silti en todella käsitä, miksi halutaan ottaa jokin nimike, ja kirjaimellisesti säilyttää vain se nimi. Tosin Mustanaamio (1996) on minulle quilty pleasure. Ei juuri mitään tekemistä sarjakuvien kanssa, mutta (typerä) leffa toimii minulle.