Kaikki Hohdon nähneet tietävät, mitä tapahtuu, jos vain paiskii töitä eikä pidä hauskaa. Onneksi jopa Cannesin elokuvajuhlilla voi törmätä veriseen hubaan, joka saa hurraamaan ääneen. Miten Dangerous Animalsin tapainen leffa on festivaalille päätynyt? Kukaan ei tiedä, mutta kaikki ovat kiitollisia.

Foenikialainen juoni ehkä ole Wes Andersonin emotionaalisesti syvin elokuva, mutta pirun kaunis se on. On pakko ihmetellä, voivatko näyttelijät joutua kuvauspaikkojen yksityiskohtien runsauden, Andersonin symmetrisen katseen tai puvustaja Milena Canoneron virheettömien asujen ja legendaarisen pitkien sovitusten pauloihin. Mia Threapleton oli langennut loveen jo kauan ennen kuvauspaikalle päätymistään.

Lopputuloksen näkeminen ei ole tärkeää.

Cannesissa selvitäkseen on kehitettävä paksu nahka ja pitkä pinna, mutta jossain kulkee raja

Robert De Niro on ehkä kuuluisa vaitoneisuudestaan – tai jöröydestään – mutta tämän vuoden Cannesissa hän on ollut melkoinen suupaltti. Ensin hän suomi Trumpia festivaalin avajaisissa, sitten hän avautui salaisesta projektista, jossa hän äityy hyvin henkilökohtaiseksi. Ja ilmeisesti inhoaa sitä.

Christopher McQuarrie piti Cannesissa masterclass-luentoa, mutta sai nauttia valokeilasta vain 20 minuuttia, ennen kuin hän jäi kiinnostavine urineen suurimman tähtensä varjoon.

Näyttelijälegenda Robert De Niro on vieraillut Cannesissa monilla eri vuosikymmenillä monien eri elokuvien myötä. Nyt hän saapui paikalle vastaanottamaan kunnianosoitusta elämäntyöstään. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen kertoakseen mielipiteensä myös Yhdysvaltojen poliittisesta tilanteesta tällä hetkellä, raportoi Episodin toimittaja paikan päältä.

Voisiko jo sanoa, että Robert De Nirolla on jäänyt levy päälle?

Nimet ovat julkistettu.

Andrea Arnold väittää, että kaikki hänen elokuvansa ovat saaneet alkunsa mielikuvasta. ”Erittäin kauan sitten sain päähäni kuvan katolla seisovasta hyvin pitkästä, laihasta miehestä, jolla on hyvin pitkä penis”, hän kertoo Cannesissa Bird-elokuvansa alkuaskelista. Kiitos siitäkin mielikuvasta. 

Joskus sitä menee katsomaan elokuvaa, josta ei tiedä mitään etukäteen, mutta kaikki menee hyvin. Joskus taas menee katsomaan elokuvaa, josta ei tiedä mitään etukäteen ja alkaa nauraa hillittömästi laululle vaginoplastiasta. Tervetuloa Emilia Pérezin eriskummalliseen maailmaan. Takaan, että toista sen tapaista elokuvaa et taatusti näe pitkään aikaan.

Tämä on pakko nähdä!

Lainelautailijoista, jotka eivät surffaa, märkien kissojen kautta sukupuolenkorjauksesta haaveileviin meksikolaisiin huumepomoihin – Cannesissa oli tänä vuonna joitakin todella villejä kortteja. On aika poimia niistä mieleenpainuvimmat. Hyvässä mielessä mutta myös pahassa.