Aihe: Chloe Zhao

Nomadland – Kaiken menettänyt on vapaa

”Company Town” tarkoittaa paikkakuntaa, jossa valtaosan liiketiloista ja asunnoista omistaa ja usein pyörittää alueen suurin työnantaja. Suomessa sellaisiksi voisi mieltää esimerkiksi isojen metsäteollisuuskompleksien ympärille rakentuneita yhteiskuntia. Frances McDormandin Nomadland-elokuvassa esittämä Fern on asunut Nevadan syrjäseudulla sijaitsevassa teollisuuskaupungissa, jonka talous on alueen ison toimijan myötä romahtanut. Fern pakkaa tavaransa uskolliseen pakettiautoonsa ja ryhtyy nykypäivän paimentolaiseksi. Chloé Zhaon kolmas ohjaus seuraa Ferniä ja tämän kohtaamia kanssaihmisiä, joita pitkälti esittävät oikeat Yhdysvaltojen valtavien lakeuksien nomadit.