Elokuvan mestarit: Kapinallinen tabujen murtaja Nagisa Oshima

Nagisa Oshima (1932–2013) oli japanilaisen elokuvan leppymätön kapinallinen ja uhmakas tabujen murtaja. Hänen uraansa leimasivat alituinen uuden etsiminen sekä ankara kriittisyys niin perinteitä kuin kotimaansa vallitsevia oloja kohtaan.

Oshiman älylliset, mutta usein seksiä ja väkivaltaa pursuavat elokuvat poikkeavat jyrkästi Akira Kurosawan kaltaisten vanhojen mestareiden lempeästä humanismista ja runollisesta kerronnasta. Murhat ja itsemurhat, raiskaukset ja pahoinpitelyt toistuvat Oshiman leffoissa lähes ritualistisen säännöllisesti.

Vanhaan samuraisukuun syntynyt Oshima omaksui varhain vasemmistolaisen maailmankuvan. Hän opiskeli lakia ja poliittista historiaa Kioton yliopistossa ja toimi aktiivisesti 1950-luvun radikaalissa opiskelijaliikkeessä, jonka poliisi kukisti väkivaltaisesti.

Elokuvauransa Oshima aloitti Shochiku-studion apulaisohjaajana 1954. Päätyönsä ohella hän kirjoitti käsikirjoituksia ja elokuvakritiikkiä, kunnes vuonna 1959 ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa.

Laajempaa huomiota Oshima herätti rikollisten nuorten levotonta elämää viileästi kuvaavalla draamalla Cruel Story of Youth (1960) sekä opiskelijaradikalismia käsittelevällä elokuvalla Night and Fog in Japan (1960). Niistä jälkimmäinen vedettiin heti ensi-iltansa jälkeen pois levityksestä tulenaran aiheensa vuoksi.

Monet Oshiman 1960-luvun elokuvat ovat joko ilmaisultaan kokeellisia poliittisia draamoja tai aiheeltaan hätkähdyttäviä rikoselokuvia. Jälkimmäisiin lukeutuvat The Pleasures of the Flesh (1965), jossa murhaaja antautuu lihan iloille ennen itsemurhaansa, sekä Violence at Noon (1966), jossa kaksi naista ymmärtää rakastettunsa olevan sarjamurhaaja ja -raiskaaja.

Kuolemantuomiota sekä korealaisten asemaa Japanissa käsittelevä Death by Hanging (1968) synnytti rohkeilla tyylikokeiluillaan vertauksia niin Bertolt Brechtiin kuin Jean-Luc Godardiin.

Tosipohjainen Poika (1969) on kouraiseva kuvaus pikkupojasta, jota vanhemmat hyväksikäyttävät liikenneonnettomuuksien lavastamisessa ja korvausten kiristämisessä. Mestarillinen Seremonia (1971) piirtää yhden perheen sukujuhlien kautta säälimättömän kronikan länsimaistuvasta Japanista, joka oman kulttuuriperintönsä rapautuessa takertuu sen tyhjiin rituaaleihin.

Aistien valtakunta esitetään Yle Teemalla lauantaina 17. maaliskuuta.

Oshiman kuuluisin työ Aistien valtakunta (1976) kertoo seksuaalisen nautinnon äärirajoja tavoittelevista rakastavaisista. Aitoja yhdyntöjä avoimesti, mutta tinkimättömän esteettisesti kuvaava elokuva kaatoi taiteen ja pornografian välisen rajan. Sen väkevä rinnakkaisteos Intohimon valtakunta (1978) yhdistää eroottista draamaa ja kummitustarinaa.

Kansainvälistä mainetta seurasivat monikansalliset yhteistyöt. Brittiläis-japanilainen Merry Christmas, Mr. Lawrence (1983) on David Bowien tähdittämä draama englantilaisista sotavangeista japanilaiselle vankileirillä. Kulttuurien törmäystä viileän analyyttisesti kuvaava leffa tuo tuttuun aihepiiriin myös homoseksuaalisen virityksen.

Ranskassa valmistunut Max, mon amour (1986) on surrealistinen komedia brittiläisen diplomaatin vaimosta, jonka salainen rakastaja paljastuu simpanssiksi. Oshiman jäähyväistyöksi jäi 13 vuoden tauon jälkeen valmistunut Tabu (1999). Homoseksuaalinen samuraielokuva toi tabujen kaatamiselle omistautuneen ohjaajan uran loogiseen päätökseen.

Tarmo Poussu

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien ja Apu-lehden elokuvakriitikko. Hän on arvioinut elokuvia myös TV1:n Aamu-tv:n Tähtihetki-ohjelmassa. Hän menetti sydämensä elokuvalle 12-vuotiaana, ja kaikesta voi syyttää Alfred Hitchcockin Psykoa.