Kommentti: Fast & Furious ei suostu pysähtymään

14.4.2015 15:15

Fast & Furious on yksi tämän hetken kiinnostavimmista ja viihdyttävimmistä elokuvasarjoista. Se on kasvanut suuremmaksi kuin kukaan olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut.

Teattereissa jo jonkin aikaa pyörinyt Fast and Furious 7, jenkeissä pelkkä Furious 7, ylitti maailmanlaajuisesti 800 miljoonan dollarin lipputulot vain kahdessa viikossa nousten sarjan menestyneimmäksi osaksi. Tällä menolla se tulee nousemaan miljardiluokkaan. Suomessakin katsojaluvut ovat olleet jopa sarjan tasolla erittäin korkeita. Tietenkin asiaan vaikuttaa Paul Walkerin kuolema, mutta siitä huolimatta sarjan käyrä on ollut koko ajan nouseva.

Ei huono, kun muistaa, että alkuperäinen Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001) oli heikko Point Break -klooni. Jatko-osa 2 Fast 2 Furious (2003) sai pärjätä ilman Vin Dieselia, mutta minusta se oli ensimmäistä parempi. Pidin siitä, että Tyrese Gibsonin esittämä Roman Pearce tuotiin myöhemmin takaisin sarjaan.

Menetin uskoni sarjaan Tokyo Driftin (2006) kohdalla. Se oli parhaimmillaankin vain ”ihan ookoo”, mutta tuntui kaahailun ja Dieselin cameo-roolin lisäksi edellisistä elokuvista irralliselta. Vaikutti siltä, että kaahailusarja on siirtymässä elokuvateattereista suoraan dvd:llä julkaistaviksi kevyttuotteiksi. Vauhti oli hiipunut.

Olin kuitenkin väärässä. Tässä vaiheessa Fast & Furious aloitti korjausliikkeen, joka tulisi nostamaan sen Bond-mittakaavan elokuvafranchiseksi. Siitä on kiittäminen ohjaaja Justin Linia, joka teki debyyttinsä hurjapäiden kaahailumaailmaan juuri Tokyo Driftissa. Hänestä tuli yksi franchisen kantavista pilareista.

Korjausliike ei ollut nopea. Neljäs osa, tylsästi pelkäksi Fast & Furiousiksi (2009) nimetty teos ei tuntunut muuttavan mitään. Lipputulot olivat kuitenkin hyvät ja Lin sai edelleen jatkaa leffasarjan puikoissa.

Kolmas yritys oli jo napakymppi.

Tuloksena oli Fast & Furious 5 (Fast Five, 2011). Kaikki loksahti vihdoinkin paikoilleen. Isosta näyttelijäkaartista, ensemblesta, tuli uusien F&F-leffojen peruspilari ja juonen fokus siirtyi laittomista katukisoista täysimittaisiin ryöstökeikkoihin.

Idea ei ollut uusi, sillä tätä reseptiä oli aiemmin kokeiltu huonommalla menestyksellä jo sarjan toisessa osassa 2 Fast 2 Furious (2002). Erona kuitenkin oli se, että Lin päätti vetää elokuvansa toimintakohtaukset häpeilemättä överiksi tavalla, josta 2F2F:n ohjannut John Singleton saattoi vain uneksia.

Loppuhuipennuksessa urheiluautot kiskovat perässään kassakaappia hurjassa takaa-ajossa Rion kaduilla. Se kannatti. Fast Fivesta tuli sarjan siihen astisen historian suurin menestys ja hiukan yllättäen kriitikotkin pitivät näkemästään. Hölmöyskin on hyväksyttävää, kun fiilis on korkealla.

Viimeistään tässä vaiheessa Fast & Furiousista kasvoi yksi maailman suurimmista elokuvafranchiseista. Kuudennen leffan jälkeen Lin päätti jättää ohjaajan tehtävät ja paikalle napattiin kauhuelokuvistaan tunnettu James Wan (Saw, Kirottu).

Samaan aikaan elokuvien ilmestymistahti oli koko ajan kiihtynyt. Kun kolmannen ja neljännen elokuvan välissä ehti vierähtää neljä vuotta, kuudennen ja seitsemännen olisi pitänyt ilmestyä vuoden välein. Näin ei tapahtunut.

Kohtalo puuttui peliin.

Paul Walkerin kuolemasta tuli sarjan historian toinen käännekohta. Näyttelijä oli Vin Dieselin ohella sarjan keulakuva. Asiaa ei auttanut se, että seitsemännen elokuvan kuvaukset olivat jo pitkällä. Studion piti vakavasti harkita, voidaanko niitä edes jatkaa.

He päättivät jatkaa ja samalla seitsemännen leffan loppu kirjoitettiin uudelleen valtaisaksi Walker-tribuutiksi. Loppu on koskettava lähinnä siksi, että fysiikan lakeja ja ihmisruumiin kivunsietokykyä yliarvioinut elokuva tuntuu viimeisen kymmenen minuutin aikana ottavan ensimmäistä kertaa kontaktia todellisuuden kanssa. Vaikka Walker kuoli auto-onnettomuudessa, kaahailua tai sen vaaroja ei missään vaiheessa moralisoida. En ole ihan varma siitä, onko tämä hyvä asia, mutta en voi sanoa pahoittaneeni mieltäni.

En panisi pahitteeksi, jos Fast & Furious 7:n loppukohtauksessa elokuvasarja kaahaisi kirjaimellisesti auringonlaskuun. Se olisi koskettava tapa päättää franchise.

Sääli, että Hollywood ei toimi tällä tavalla. Menestyksen myötä jatkoa on varmasti luvassa.

Todellinen kysymys kuuluukin, mihin suuntaan sarja voi enää jatkaa? Jos elokuvasarja ei uudistu, se tulee pidemmän päälle muuttumaan kaavamaiseksi ja päätymään (vihdoin) niile suoraan dvd:lle -markkinoille, joille uskoin sen päätyvän jo Tokyo Driftin jälkeen. Onko Paul Walkerin poistuminen merkki uuden ajan alusta vai ainoastaan hidastetöyssy, jonka ohitettuaan hurjapäät voivat kaahata taas kohti seuraavaa ryöstökeikkaa?

En tiedä, mutta odotan mielenkiinnolla.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne

Lisää luettavaa