Uusi Rambo-elokuva Last Blood tuli ensi-iltaan perjantaina. Monet toimintaelokuvien ystävät ovat jo pitkään odottaneet, miten jo reilusti yli seitsemänkymppinen Sylvester Stallone pärjää ikonisessa roolissaan.
Harmin paikka, mutta leffa ei ollut mielestäni kovin hyvä. Kirjoitin elokuvasta kahden tähden arvion. Rambo: Last Blood on halvan näköinen ja kliseinen elokuva, jossa on stereotyyppisiä asetelmia. En elokuvalta paljoa odottanutkaan, mutta se alitti vähäisetkin odotukset.
Kun torstain aikana arvioita alkoi ilmestyä lisää, huomasin että useat muutkin kriitikot olivat Suomessa ja muualla maailmassa pitäneet Last Bloodia aika epäonnistuneena: elokuvalle annettiin lähinnä yhtä, puoltatoista ja kahta tähteä.
Samoilla linjoilla oli myös Helinä Laajalahti, joka kirjoitti Last Bloodista arvion Muropaketti-sivustolle. Luin sen ja nyökyttelin.
Laajalahden arvioissa oli kuitenkin jo ensimmäisen somekommentoijan mielestä paha virhe.
”Naisia ei saisi päästää arvostelemaan Ramboja. Ei ne niistä tykkää. Rambot on äijäleffoja.”
Satun tuntemaan Laajalahden pitkältä ajalta, ja tiedän että hänellä on toimintaelokuvien katsomisesta ja arvioimisesta paljon kokemusta.
Silti hän oli kommentoijan mielestä väärä ihminen kirjoittamaan uudesta Rambo-elokuvasta. Eikä se jäänyt ainoaksi, jossa kärki kohdistui kirjoittajan sukupuoleen. Vastaavanlaista kommenttia arviosta tuli lisää.
Tätä taustaa vasten oli mielenkiintoista, että oman arvioni ensimmäinen näkemäni somekommentti oli tällainen:
”Helvetin iso harmi, pelkäsin jotain tällaista mutta toivoin parempaa.”
Tämäkin miehen kommentti.
Ilmeisesti homma menee niin, että koska minä olen keski-ikäinen mieskriitikko, niin kriittinen arvioni otettiin ikään kuin faktana. Laajalahden arvio oli taas väärä, koska hän on nainen.
Ja silti molemmissa arviossa oli hyvin samansuuntaisia huomioita.
Kommentit tulivat kaiken lisäksi näkemättä elokuvaa, sillä sitä oli torstaihin mennessä esitetty vain lehdistönäytöksissä, ja se tuli levitykseen vasta perjantaina.
Leffaporukka, joka katsoo väkivaltaisia toimintaelokuvia, ei vaikuta kovin vapaamieliseltä, vaikka toisin voisi kuvitella. Eikö heidän pitäisi toimintaviihteen kuluttajina olla avarakatseisia ja sallivia?
Näin ei ikävä kyllä tunnu olevan, vaan monet leffafanit ovat jämähtäneet 1980-luvulle, aikakaudelle jolloin monet toimintaelokuvien klassikot tehtiin. Silti he eivät olleet välttämättä silloin syntyneetkään.
Olisiko jo aika jättää nämä luutuneet käsitykset? Rambonkin toivotaan jo pääsevän ansaitulle eläkkeelle. Samalla toimintafanitkin voisivat päivittää näkemyksensä vuoteen 2019.
Jussi Huhtala
Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö. Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a