Kolumni: Nero paitsi koomikkona myös elokuvantekijänä

Komediaveteraani Mel Brooksin (s. 1926) Frankenstein Junior eli Young Frankenstein valmistui vuonna 1974. Neljäkymmentä vuotta täyttänyt elokuva on juuri julkaistu uudelleen dvd:nä. Ensimmäiset muistoni elokuvasta ovat jo niiltä ajoilta kun se tuli teattereihin. Olin ala-asteella enkä nähnyt Frankenstein Junioria vielä silloin, mutta vanhemmat koulukaverit siteerasivat sen vitsejä.

Muutama vuosi myöhemmin törmäsin elokuvan nimeen uudestaan, kun Eppu Normaali -yhtyeen jäsenet kertoivat haastattelussa ottaneen bändin nimen Frankenstein Juniorin eräästä kohtauksesta. Näin elokuvan lopulta televisiosta joskus 1980-luvun lopulla, ja sillä välin minusta oli jo kasvanut jonkinasteinen Brooks-fani nähtyäni televisiosta Kevät koittaa Hitlerille –elokuvan (1968), elokuvateatterissa Mielettömän maailmanhistorian (1981) ja kaverini vhs-kasetilta Villiä hurjemman lännen (1974). Sen jälkeet parhaat Brooks-komediat ovat saaneet useita katselukertoja jo useilla eri vuosikymmenillä.

Minusta Brooks ei ole enempää eikä vähempää kuin nero paitsi koomikkona myös elokuvantekijänä. Hänen parhaat elokuvansa ovat kestäneet hienosti aikaa. Vaikka esimerkiksi Frankenstein Junior ei enää vuonna 2014 naurata yhtä paljon kuin aiemmin, ihailen edelleen sen tyylikästä mustavalkokuvausta, autenttista lavastusta ja John Morrisin upeata musiikkia.

Moniin muihin komedioihin verrattuna Brooksin elokuvissa onkin merkillepantavaa, että ne on kuvattu ja lavastettu yhtä huolellisesti ja taitavasti kuin niiden esikuvatkin, ja Brooks on käsitellyt eri lajityyppejä taitavasti. Frankenstein Junior parodioi kauhua, Villiä hurjempi länsi westerniä, Mieletön maailmanhistoria historiallista suurelokuvaa ja Avaruusboltsit tieteiselokuvaa.

Suurten koomikkojen tapaan Brooksilla on myös tuntemattomampi vakava puoli. Esimerkiksi David Lynch saa kiittää Brooksia siitä, että hänen uransa lähti esikoiselokuvan jälkeen käyntiin. Brooks keksi palkata nuoren Lynchin tuottamansa Elefanttimies-elokuvan (1980) ohjaajaksi. Brooks näki Lynchin Eraserheadin ja antoi sen perusteella nuorelle ohjaajalle tilaisuuden, jonka tämä hienosti käyttikin. Brooks sen sijaan jätti nimensä pois krediiteistä, sillä koomikon nimi vakavan draama tuottajana olisi haitannut elokuvan markkinointia.

Vaikka Brooksia valtavasti arvostankin, niin on pakko tunnustaa, että vuonna 1987 ilmestyneen Avaruusboltsien jälkeen hänen elokuvansa eivät ole olleet kovin hyviä. Löyhkäävä elämä (1991), Robin Hood – sankarit sukkahousuissa (1993) ja Dracula – verevä vainaja (1995) sisältävät yksittäisiä hupaisia hetkiä, mutta niissä ei ole enää mitään nerokasta. En tiedä mitä Brooksin koomikon taidoille tapahtui vanhemmiten, mutta on hienoa, että hän koki eräänlaisen renessanssin kun Kevät koittaa Hitlerille -elokuvasta tuli ensin menestysmusikaali Broadwaylla, ja siitä tehtiin myös uusintaversio valkokankaalle, vaikkei se läheskään alkuperäisen veroinen olekaan. Myös Brooksin luoma television agenttiparodia Salainen agentti 68 (Get Smart) koki uuden tulemisen valkokankaalla, ja onpa Miljoona tapaa kuolla lännessä -komediakin eräänlainen kunnianosoitus Brooksille, joka toimi elokuvassa konsulttinakin.

Brooksin huumoriin kuuluu tietty kaksijakoisuus. Komediallinen kekseliäisyys yltää parhaimmillaan nerokkaisiin väläyksiin, mutta jo seuraava kohtaus voi päättyä kovaääniseen yhteispiereskelyyn. Vaikka Brooks ei 1980-luvun lopun jälkeen ole tehnytkään mitään erityisen merkittävää, on hänen parhaissa elokuvissaan jotain poikkeuksellista, mikä nostaa hänet suurten elokuvaohjaajien joukkoon.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edelliset kolumnit
Kierrätystä Disneyn tapaan
”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä