Jokin aika sitten leffaharrastajia puhutti Peter von Baghin ja Aki Kaurismäen keskustelu Sodankylän elokuvajuhlilla. Molemmat herrat olivat yhtä mieltä siitä, että digitalisointi tappaa elokuvan. Digitaalinen kuva ei heidän mielestään ole elävä. Valo on siinä kuollutta. Kaurismäen mielestä digitalisoitu Casablanca on rikos ihmisyyttä kohtaan.
Twitterissä heräsi keskustelu, jossa osa puolusti digitaalisuutta ja osa filmiä. Toiset yrittivät pysyä neutraalina ja tunnustautuivat molempien formaattien kannattajaksi. Siltä ei kuitenkaan voinut välttyä, että syntyi kaksi koulukuntaa.
Keneltä se olisi pois, jos filmiä rakastavat ohjaajat saisivat tehdä elokuvansa filmille, kysyi elokuvatoimittaja Janne Sundqvist. Miksi elokuvan katsominen blu-raylta on joidenkin mielestä suoranainen rikos, ihmetteli puolestaan nuori leffaharrastaja Sakri Pölönen. Joensuussa asuvalla twiittaajalla kun on 500 kilometrin matka Helsingin Orioniin, missä klassikkoelokuvia voisi katsoa filmiltä.
Aiheellisia kysymyksiä. Parasta tietenkin olisi, jos molemmat formaatit voisivat säilyä rinnakkain vaikkapa samaan tapaan kuin vinyyli ja cd. Filmiä on helppo rakastaa. Se on käsinkosketeltava asia. Siinä voi olla virheitä ja roskia, mutta siinä on myös jotain elävää ja konkreettista digielokuvien näkymättömiin bitteihin verrattuina. Digikuvasta puuttuu tekstuuri ja rakeisuus, joka tekee filmistä filmin näköisen.
Filmi on joka tapauksessa häviämässä taistelun elokuvan laajamittaisessa tuotannossa ja levityksessä. Elokuvateatterit ovat siirtyneet digiaikaan. Se tuntuu haikealta mutta on minusta täysin ymmärrettävää. Filmistä on tullut kallista. Kehittäminen tuntuu työläältä verrattuna digitaaliseen kuvaukseen. Filmikopiot ovat painavia ja vaikeasti liikuteltavia.
En ole ikinä nähnyt Casablancaa valkokankaalta, mutta silti se on yksi lempielokuviani. Olen katsonut paljon elokuvia pelkästään digitaalisessa muodossa, enkä koe että ne pitäisi katsoa 35 millin filmikopiolta, jolle ne alun perin kuvattiin.
Ymmärrän silti myös nostalgian, joka filmiin liittyy. Lapsuudessani ei tarvinnut miettiä, mikä on oikea tapa katsoa elokuvia, sillä digitaalisia elokuvia ei ollut. Ei silloin ollut edes videonauhureita. Televisiossa taas uusia elokuvia ei juuri esitetty. Aloin käydä vähemmän elokuvateatterissa, kun videonauhurit tulivat markkinoille. Toisaalta samalla myös teattereiden tarjonta muuttui. Videovuokraamojen yleistyessä elokuvateatterit eivät enää näyttäneet uusintoja, kuten oli aiemmin ollut tapana. Ennen videon aikakautta maakunnan elokuvateatterissa pystyi katsomaan kaikki siihen mennessä ilmestyneet Bond-leffat, jos odotti vuoden. Myöhemmin niitä katseltiin videonauhoilta, joiden laatu vaihteli.
Vhs-nauhoihin liittyy filmin tapaan nostalgiaa, mutta niihin en halua palata. Dvd ja blu-ray ovat niin paljon parempia formaatteja. Ehkä nekin ovat pian menneisyyttä. Nykyään katson elokuvia ja sarjoja myös striimipalveluista, ja ehkä blu-ray-soitin siirtyy jo muutaman vuoden päästä kellarivarastoon.
Haluaisin kovasti, että filmi säilyisi. En silti halua vastustaa digitaalista tekniikkaa. Filmi ja filmikamerat ovat sympaattisia ja nostalgisia asioita, mutta olen sitä mieltä, että ne ovat vain välineitä. Itse elokuva on mielestäni pääasia, katsoi sen sitten Orionissa tai tietokoneen ruudulta.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edelliset kolumnit
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä