Etsi
Vuoden 2021 Cruella julkaistiin vaikeaan rakoon, keskelle pandemiaa.
Kyseessä on todellinen ruoskan sivallus wokea ja cancel-kulttuuria kohtaan.
Tarantinon mukaan Stone pilasi hänen käsikirjoituksensa. Stonen mukaan murskakritiikki oli kohtuutonta.
Katso video kohtauksen epäonnistuneista krokotiililoikista.
Heard aktivoitui sosiaalisessa mediassa ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen.
Hans Petteri Ehrnrooth kerkesi nostaa omalle tililleen yli miljoona euroa ennen konkurssia.
Elokuvan tiimoilta käydään yhä kuolemantuottamukseen liittyvää oikeudenkäyntiä.
Rob Lowe antoi Footloosen koe-esiintymisessä kaikkensa, mutta se ei riittänyt.
Samana päivänä, kun Mikki Hiiren tekijänoikeudet vapautuivat, julkaistiin Mickey’s Mouse Trap -elokuvan traileri.
Ana Ofelia Murguía teki yli 40-vuotisen uran valkokankaalla ja tv:ssä.
Tämä touhu vaatii jo vähintään telinevoimistelutaustan.
Muistatko ajan, jolloin ihmiset halusivat elämäänsä mielummin Forrest Gumpin kuin Rocky kutosen ?
Candy improvisoi valtaosan Gus Polinski -hahmon repliikeistään.