Etsi
Edellisen kerran Emmyjä siirrettiin vuonna 2001 WTC-torneihin kohdistuneen terroristi-iskun vuoksi.
Elokuva päihitti Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä uuden Indiana Jonesin.
Kyseessä on tunnetun hupiohjelman jakso vuodelta 2017.
Bo Goldman voitti urallaan kaksi Oscaria.
AFL-CIO:n johtaja Liz Schuler osallistui lakkotaisteluun New Yorkissa.
96-vuotias äänenkäyttäjä kerkesi taistella mm. 2. maailmansodassa miinanraivaajana.
Suunnittelijan työtehtäviin kuuluu muun muassa ”kasvattaa Netflixin tekoälytekniikan vaikutusvaltaa”
Räppäri penää studioiden keskusjärjestöltä oikeaa ehdotusta pattitilanteen ratkaisemiseksi.
Muuttuuko käsite ”Barbenheimer” science fictionista todeksi?
Monologi on nyt myös julkaistu kokonaisuudessaan LA Timesin sivuilla.
Times Squarella järjestetty mielenosoitus oli suurin koko kaksi viikkoa kestäneen lakkotaistelun aikana.
”Tämä auttaa tuhansia näyttelijöitä saamaan ruokaa pöytään”, Cyd Wilson kommentoi.
Eräs mielensoituksen teemoista on korvaus tekoälyllä tuotettujen näyttelijäsuoritusten hyödyntämisestä.