Kirjoittaja: Niko Ikonen

What We Do in the Shadows

Jo viime vuonna maailmanensi-iltansa saanut riemastuttava musta komedia What We Do in the Shadows on vihdoin ja viimein päässyt myös Suomen valkokankaille. Flight of the Conchords -tv-sarjasta paremmin tuttu jätkäjoukko ihastuttaa ilmiömäisen luonnollisella näyttelemisellään elokuvassa, joka suorastaan pursuaa toinen toistaan synkempiä vitsejä. Tabuja rikotaan ja poliittinen korrektiuskin on tulilinjalla.

Krampus

Krampus alkaa kuin mikä tahansa jouluelokuva. Ihmiset rynnivät ostohysterian vallassa kauppaan ja tappelevat verissäpäin kaikesta mahdollisesta kiiltävästä kuin kapiset varikset. Tämän jälkeen palataan tilit tyhjinä mutta erittäin onnettomina rakkaan perheen pariin viettämään oikein rauhallisia pyhiä. Mutta voi sitä painajaista, kun se hieman vähäosaisempi sukulaisperhe on taas tulossa kylään koko jouluksi. Piikittelyä, alkoholin väärinkäyttöä, lasten välistä kärhämää ja tietenkin ovelle ilmestyy myös se yksi yllätysvieras. Joulu on pilalla. Voi kauhistus, kuinka sitä enää voi nauttia kaikesta siitä materiasta ja ylensyönnistä?

Tappaako Angelina Jolie tähtinäyttelijöiden omat projektielokuvat?

Muun muassa Universal ja Warner pelaavat häviävää uhkapeliä tähtinäyttelijöidensä kanssa tuottamalla esimerkiksi Angelina Jolien ja Sandra Bullockin intohimoprojekteja (engl. favor movie), eli sellaisia elokuvia, joiden kautta näyttelijät sidotaan myös toisiin projekteihin. Elokuvastudio rahoittaa näyttelijöiden mielenoikkuja samalla pakottaen heidät studion blockbuster-leffoihin

Malala

Nykyään Iso-Britanniassa asuva Yousafzain perhe joutui pakenemaan Pakistanista Taliban-liikkeen ääri-islamilaista hirmuvaltaa. Malala on perheen 18-vuotias tytär ja kaikkien aikojen nuorin Nobel-palkittu henkilö. Nuoresta iästään huolimatta hän on nykyajan tunnetuimpia rauhanaktivisteja ja lasten ja naisten oikeuksien puolestapuhujia. Malalan nimeä kantava dokumentti esittelee katsojille elämänmyönteisen ja älykkään teinitytön, jonka elämäntehtävänä on pyrkiä rakentamaan maailmasta parempi paikka. Se on myös tarina Malalan perheestä, joka seisoo vankasti hänen tukenaan.