A Hidden Life

/ GENRE ENSI-ILTA 07.02.2020 TÄHDET

Tervetuloa takaisin, Terrence.

The Tree of Lifen jälkeen (tai laskentatavasta riippuen jo siitä alkaen) Terrence Malick hylkäsi elokuva 10 tai 20 vuoden välein -sääntönsä ja alkoi yhtäkkiä suoltaa epäilyttävän nopeasti kauniita draamoja kauniista ihmisistä. Draamoja, jotka olivat sietämättömiä, teennäisiä ja tylsiä, nii-in tylsiä. Niinpä tieto jälleen yhdestä uudesta elokuvasta lähinnä pelotti. Etenkin, kun edellinen kestämätön tekele oli vuoden 2017 Song to Song, jossa synkkä Rooney Mara käveli ympäriinsä ja kosketteli erilaisia pintoja Austinissa.

Mutta Cannesin kilpasarjaan viime toukokuussa valittu A Hidden Life on melkoinen saavutus ja kaukana hänen viimeaikaisista, toisiaan muistuttavista teoksista. Toki ajatus keskittyä Franz Jägerstätteriin, itävaltalaismieheen, joka tuomittiin petturiksi hänen kieltäydyttyään palvelemasta Hitleriä, voi tuntua oudolta. Huolimatta tapahtuma-ajasta ja paluusta sota-aiheeseen ensimmäistä kertaa sitten Veteen piirretyn viivan A Hidden Life näyttää ja tuntuu edelleen Terrence Malickin elokuvalta. Kamera ei suostu pysymään paikallaan eikä kertojaääni hiljaa, ja niityt näyttävät loputtomilta. Silti nyt hänellä tuntuu olevan jotain sanottavaa.

Silti ei voi sanoa, että kyseessä olisi millään muotoa helppo kokemus, sillä kolmituntinen saaga muuttuu joka minuutilla synkemmäksi ja synkemmäksi – vaikka Malick on rauhaarakastavan päähenkilönsä tavoin päättänyt pysytellä poissa taistelukentiltä.

August Diehl ja Valerie Pachner (painakaa tämä nimi mieleen) ovat huikeita pariskuntana, jonka on valittava hengissäpysyminen tai pienen idyllisen yhteisönsä täydellinen hylkäys. Sen väki kun ei oikein usko väitteeseen, että kaikilla on valinnanvapaus. Heidän silmissään on vain yksi oikea vaihtoehto, ja jos valitsee väärin, alkaa pian tapahtua rumia asioita.

Jägerstätter ei oikeastaan elokuvassa selitä yllättävää jääräpäisyyttään, ja silti hänen joka perustelunsa ymmärtää. Samoin hänen vaimonsa, joka jää yksin miehensä päätöksen seuraamusten kanssa, ja ymmärrettävästi kyseenalaista sitä tiettyyn pisteeseen sen vaarantaessa heidän koko perheensä. Samalla kumpikin ajattelee koko ajan mitä heidän kerran niin idyllisestä maastaan on tullut. Se on jotain, joka tuntuu hetki hetkeltä ajankohtaisemmalta.

Toisin sanoen, tervetuloa takaisin Terrence. Toisaalta, ottaen huomioon, että hänen seuraava elokuvansa käsittelee kaikista maailman ihmisistä Jeesusta, Luoja yksin tietää kuinka kauan hänen uusi tulemisensa kestää. Toivottavasti hän ei ainakaan pistä opetuslapsia koskettelemaan erilaisia pintoja Austinissa.