Aikuisten poika

28.8.2014 11:39
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 29.08.2014

Tampereella kuvatun Aikuisten pojan keskushahmo on 11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä), joka elokuvan alussa menettää molemmat vanhempansa (Petteri Summanen ja Liisa Kuoppamäki) traagisessa auto-onnettomuudessa.

Oliver ei kuitenkaan tunnu oikein ymmärtävän menetystään eikä pysty käsittelemään sitä. Hän haluaa saada selville, mistä onnettomuus johtui, ja alkaa tutkia sen taustoja kuin salapoliisi. Näyttää siltä, että onnettomuuden syynä oli ylinopeus, mutta sitä Oliver ei suostu uskomaan.

Oliver saa uuden huoltajan isoäidistä (Susanna Haavisto), mutta tämä vaikuttaa kovin etäiseltä. Sitten poika löytää isähahmon Kari Hietalahden esittämästä Joonaksesta, joka asentaa hälytyslaitteita. Oliverin ja Joonaksen välille syntyy erikoinen ystävyys.

Esko Salminen ja Sulevi Peltola esittävät hupaisia sivuhahmoja. He ovat elokuvateatteria pyörittävä kaksikko Jaakko ja Rafu, joista tulee Joonaksen ohella eräänlaisia isähahmoja Oliverille. Jaakko ja Rafu pestaavat Oliverin apulaisekseen ja maksavat pientä palkkaakin. He kohtelevat Oliveria sympaattisen tasavertaisesti eivätkä anna pikkupojalle helppoja säälipisteitä. Jaakon ja Rafun nostalgisesta elokuvateatterista tulee Oliverille eräänlainen turvapaikka.

Aikuisten poika on ohjaaja Juha Lehtolan (s. 1966) ensimmäinen valkokangaselokuva. Lehtola on kuitenkin kaikkea muuta kuin kokematon tekijä, sillä hänellä on vuosien kokemus televisiosta ja etenkin teatterista sekä käsikirjoittajana että ohjaajana.

Lehtola hallitsee selvästi myös pitkän elokuvan teon. Visuaaliselta ilmeeltään Aikuisten poika on hyvin pelkistetty, mutta sen vahvuus on monitasoinen käsikirjoitus. Rauhallisen pinnan alla myllertävät voimakkaat tunteet. Lehtola onkin sanonut ihailevansa saksalaista mestariohjaajaa Rainer Werner Fassbinderiä, jonka elokuvat ovat päällisin puolin yksinkertaisia mutta täynnä sekä älyä että tunnetta.

Aikuisen pojan kantavaksi teemaksi ei niinkään nouse vanhempien menetys vaan totuuden kohtaaminen. Elokuvassa peitellään totuutta monin eri tavoin. Oliver ei pysty myöntämään itselleen, että hänen vanhempansa ovat kuolleet tai miksi onnettomuus pääsi tapahtumaan. Myös aikuisten maailmassa valheet ovat arkipäivää. Joonaksen ihmissuhde Maria Heiskasen esittämään Katriin on hankala kolmiodraama, jossa mukana on Tommi Korpelan esittämä aviomies Mikael. Kun totuus on pakko kohdata, se tuntuu kipeältä mutta myös vapauttavalta. Vaikka elokuvan teemat ovat vakavia, mukana on myös vapauttavaa huumoria.

Luontevasti näyttelevä nuori Esa Nikkilä kantaa pääroolinsa upeasti. Pojalla ei ole aiempaa näyttelijäkokemusta, mutta hän pärjää hämmästyttävän hyvin Hietalahden ja muiden kokeneiden näyttelijöiden rinnalla. Näyttelijäkaarti on muutenkin valittu osuvasti. Nikkilä ja Hietalahti pelaavat hyvin yhteen, ja Hietalahden ja Maria Heiskasen välillä on mainio kemia.

Jussi Huhtala

Aikuisten poika -elokuvan traileri

Lisää luettavaa