Baby Jane

GENRE ENSI-ILTA 08.03.2019 TÄHDET

Edes loistavat pääosat eivät kykene pelastamaan jo syntyessään vanhanaikaista elokuvaa.

Kun tieto Sofi Oksasen toisen romaanin Baby Janen (2005) filmatisoinnista saavutti, en voinut olla kuin iloinen. Kotimaiset romaanifilmatisoinnit ovat harvassa ja Oksasen status tämän hetken kansainvälisimpänä suomalaiskirjailijana on aina tervetullut vetoapu myös kotimaiselle elokuvalle.

Baby Jane kertoo viattomasta Jonnasta (Roosa Söderholm), joka on juuri muuttanut pienestä kaupungista ”isolle kirkolle” Helsinkiin opiskelujensa perässä. Eräänä yönä Jonna kävelee yökerhosta kotiin ja joutuu raiskausyrityksen kohteeksi. Onneksi Piki (Maria Ylipää) sattuu liikkumaan lähistöllä ja onnistuu pelastamaan Jonnan.

Tästä alkaa kahden naisen välinen kiihkeä suhde. Jonna tutustuu Pikin ystäväpiiriin, perustaa tämän kanssa pienen bisneksen, mutta huomaa pian ettei kaikki ole täysin kunnossa. Hänen kumppaninsa kärsii vakavasta paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöstä, mikä vaikuttaa heidän molempien elämään.

Jonna on mustasukkainen Pikin entiselle, melkein naapurissa asuvalle naisystävälle Bossalle (Nelly Kärkkäinen) ja toisinaan vaikuttaa siltä, että myös miehet kiinnostavat. Jonna osoittautuu epävarmaksi ja epäkypsäksi, Piki liian sairaaksi vakavalle suhteelle.

Oksasen romaani on kirjoitettu 2000-luvun puolivälissä ja se sijoittuu 90-luvulle, jolloin sen käsittelemät aiheet olivat vielä tuoreita ja rohkeita. Elokuvana Baby Janella olisi ollut rahkeita kiinnostavaan 90-luvun aikalaiskuvaukseen, mutta valitettavasti elokuvantekijät erehtyivät päättäessään tuoda sen tähän päivään.

Kun elokuva tuotiin nykyaikaan, sen aiheet ovat ajaneet tavallaan monilta osin jo ohi. Homoseksuaalisuutta ei enää nähdä poikkeavana. BDSM on vain yksi tapa toteuttaa seksuaalisuutta, ei mystifioitua piilossa harrastettavaa syntiä, ja netti on täynnä käytettyjä pikkareita myyviä opiskelijoita. Puhelinseksi taitaa olla ainut asia mikä on jäänyt 90-luvulle, eikä taas siinä mielessä toimi nykyaikaan sijoittuvassa elokuvassa.

Kaikki nämä kuopat olisi voitu välttää, jos Baby Jane olisi sijoittunut siihen aikaan, johon sen tapahtumat alunperin sijoittuivat. BDSM-kohtaukset ovat ”ihan kuumia”, mutta jäävät väistämättä 12-vuotiailta kielletyssä elokuvassa sen tasoiseksi hekumalliseksi hipsutteluksi. Paljon vahvoja aineksia, jotka jäävät elokuvassa hampaattomiksi.

Henkisesti Baby Jane on kuin 2000-luvun alun kotimainen elokuva, joka on ”vähän sinne päin”. Totta kai asiat, joihin edellä kiinnitin huomiota, eivät ole ne temaattisesti tärkeimmät asiat. Mielenterveysongelmat ovat elokuvan keskiössä, ja aiheena ehdottomasti tarkemman käsittelyn ja tutkimisen arvoinen.

Ohjaus ja käsikirjoitus eivät valitettavasti pystyneet pitämään kiinnostuneena, vaikka tarina sinänsä on mielenkiintoinen. Kerronnan rytmi on hukassa, dialogi on epäuskottavaa ja elokuva vilisee yksitoikkoista symboliikkaa, ainakin omassa päässäni (mm. porttikongin kalterit, jonka läpi itsensä kanssa kamppailevaa Pikiä kuvataan ja ahdistuneisuus kuvataan täten hänen vankilanaan).

Baby Janen teennäisestä olemuksesta huolimatta pääosan näyttelijöistä Söderholm on hyvä ja Ylipää suorastaan loistava. Naisvetoisia elokuvia on yhä enemmän, mutta Ylipää tekee kiistatta yhden parhaista roolitöistä.