Brick Mansions

/ GENRE ENSI-ILTA 02.05.2014 TÄHDET

Brick Mansions on omistettu marraskuussa kuolleen Paul Walkerin muistolle. Se oli viimeinen roolityö, jonka hän sai valmiiksi ennen traagista auto-onnettomuutta, joka sattui kesken Fast & Furious 7:n tuotannon.

Brick Mansions on uusintafilmatisointi kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä Luc Bessonin tuotannosta District 13, jonka ohjasi Pierre Morel (Taken).

Ei ihme, että päähenkilön roolia tarjottiin nimenomaan Walkerille, sillä Brick Mansions tuo mieleen Fast & Furious -elokuvasarjan. Siinä on huumesotia, piilotehtävissä työskenteleviä kyttiä sekä kaahauskohtauksia ja muuta näyttävää toimintaa. Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuden Detroitiin. Brick Mansions on muurien sisälle rajattu pahamaineinen asuinalue, jossa asuvat kaupungin pahimmat rikolliset.

Besson toimii tuottajana myös Brick Mansionsissa. Alkuperäisestä elokuvasta on mukaan otettu myös ranskalainen David Belle, joka tunnetaan yhtenä parkour-lajin perustajista. Belle esitteleekin taitojaan jo ennen alkutekstejä. Henkeäsalpaavan komeassa takaa-ajokohtauksessa hän hyppii kattojen yli ja ikkunoiden läpi uhmaten painovoimaa. Häkellyttävän paljon Arman Alizadia muistuttava Belle esittää entistä huumerikollista nimeltä Lino, joka yrittää pysytellä kaidalla tiellä.

Walkerin esittämä Collier on puolestaan rikollisliigaan soluttautuva huumepoliisi. Collier saa mahdottoman tehtävän, kun keittiöpuuhiin mieltynyt huumeliigan pomo  Tremaine (RZA) saa käsiinsä vaarallisen aseen. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin neutronipommi, jolla Tremaine uhkaa räjäyttää koko Detroitin taivaan tuuliin. Collier saa Linon apurikseen, sillä Tremainella on hallussaan neutronipommin lisäksi myös Linon kaunis tyttöystävä, joka täytyy pelastaa ilkeän gangsterin käsistä.

Juoni on kaikkea muuta kuin omaperäinen. Bessonin elokuvissa leikkaajana toimineen Camille Delamarren ohjaama elokuva suorastaan pursuaa kliseitä. Eriparinen buddy-kaksikko saa vastaan räppärin esittämän pääpahiksen, jolla on apurinaan lihaksikkaita ja tatuoituja puupäitä. Jos jollain on puku päällä, niin se on merkki vallanhimosta ja korruptiosta. Visuaaliset kikat ovat moneen kertaan nähtyä tyyliä, jossa hidastukset ja nopeat leikkaukset vuorottelevat. Brick Mansions olisi täysin tyhjänpäiväinen B-luokan toimintaelokuva ilman Bellen parkour-kohtauksia, joiden ympärille on rakennettu hienoja toimintajaksoja. Niiden ansiosta elokuva lähtee lentoon.

Jussi Huhtala



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa