Seuraavaa vaihetta Bridget Jonesin sekasortoisessa elämässä on saatu odottaa turhankin pitkään. Ensimmäinen Helen Fieldingin suosittuihin kolumneihin ja niihin perustuvaan kirjaan pohjautuva elokuva, Bridget Jones – elämäni sinkkuna ilmestyi vuonna 2001. Se sai jatkoa elokuvasta Bridget Jones: Elämä jatkuu vuonna 2004. Suomentamatta jätetty kolmas osa antoi odottaa itseään siis peräti 13 vuotta.
Edellisessä elokuvassa Bridgetin ja Colin Firthin esittämän Mark Darcyn kömpelö romanssi tuntui saavan – jo toistamiseen – täyttymyksensä. Babyn alussa ollaan kuitenkin – taas – nollapisteessä, kun Bridget murehtii vanhenemista yksin ja surkeana ystävien muututtua lapsentekokoneiksi tai jättämällä ikisinkun muhimaan itsesäälissä jollain muulla tekosyyllä. Iloa elämään tuovat känniset irtiotot työkaverin (Sarah Solemani) kanssa.
Yhdellä sellaisella Bridget kohtaa Patrick Dempseyn näköisen seksikkään körmyn, Jack Qwantin, jonka kanssa päätyy poistamaan patoumia. Vanha suola alkaa kuitenkin janottaa myös Markin kanssa ja kohta Bridget huomaa olevansa kahden miehen loukussa – jälleen kerran.
Bridget Jones’s Baby seuraa siis tuttuja latuja, mutta miksi muuttaa hyvää kaavaa, kun se kerran toimii? Tosin tällä kertaa Dempseyn näyttelemä kilpakosija on Markin tapainen maailman täydellisin mies, joten Hugh Grantin aikaisempien elokuvien niljakehurmuri on korvattu Kate O’Flynnin näyttelemällä tuottajalla. Hän on vuorostaan tullut tekemään Bridgetin työpaikasta modernia painajaista, jossa ajankohtaisohjelman tietosisältö korvataan mieluummin vaikka kuvilla kissoista, jos se auttaa katsojaluvuissa. O’Flynnin Alicen ohellaan uusi sivuhahmo on yhtenä käsikirjoittajanakin toimineen Emma Thompsonin esittämä passiivisaggressiivinen synnytyslääkäri, josta muodostuu uutuuden herkullisin hahmo.
Jossain vaiheessa elokuva oli jäädä Renée Zellwegerin muuttuneen ulkoasun aiheuttaman kohun varjoon. On kieltämättä outoa, kun hahmolleen painoaankin muokkaamalla ulkomuodon antanut näyttelijätär näyttää ennemmin 62-vuotiaalta Kim Basingerilta kuin 47-vuotiaalta Renée Zellwegeriltä. Surkuhupaisaa on, kun kesken katselun alkaa miettiä, ketä tuttua tähteä Zellweger muistuttaa ja tajuaa, että omaa vanhaa itseään.
Muutoksista huolimatta Zellweger on edelleen pystynyt sisäistämään hahmon sympaattisen, tavanomaisista romkom-sankarittarista poikkeavan olemuksen sisäisesti ja ulkoisesti. Elokuva on paikoin ääneen naurattavan hauska ja sen suurin puute on käytännössä ylenpalttinen tuttuus aikaisemmista osista.
Bridget Jonesin maailma on herkullinen pilvilinna, jossa päähenkilö kamppailee ja kompuroi ympäristön odotusten ja omien toiveitteinsa ja tavoitteidensa kanssa. Silti ja siksi hän on myös ihailun kohde ja pääsee osalliseksi yltäkylläisyyden maailmastakin joutumatta tinkimään itsetunnostaan. Arvokkuus tosin voi matkan varrella kokea kolhuja.