Call Jane

Aborttioikeudet puhuttavat taas länsimaissa, joten elokuvahan siitä piti tehdä. (Ikäraja K-12)

11.11.2022 08:59
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.11.2022

Oscar-kausi on alkamassa rapakon takana. Sen tunnistaa Hollywood-elokuvista, joissa on erinomaiset niminäyttelijät sekä poliittinen ja/tai vaikeasti lähestyttävissä oleva sanoma. Teatteri- ja elokuvaohjaaja sekä käsikirjoittaja Phyllis Nagy on valinnut valkokangasdebyytikseen tositapahtumiin perustuvan Call Janen, joka kertoo aborttikieltoa vastaan taistelevasta aktivistiporukasta vuoden 1968 Chicagossa.

Aihe on erityisen ajankohtainen, sillä USA:n korkein oikeus kumosi aikaisemmin tänä vuonna niin sanotun Roe vs. Wade -ennakkotapauksen vuodelta 1973. Sen seurauksena jokainen osavaltio voi itsenäisesti päättää, onko abortti laillinen vai ei. Yhdysvalloissa pelätäänkin nyt, että yhä useampi osavaltio joko kieltää abortin kokonaan tai rajoittaa naisten aborttioikeuksia.

Tämä tietenkin tarkoittaisi laittomien ja hengenvaarallisten aborttien paluuta nuhruisille takakujille ja saastaisiin hotelleihin. Edes raiskausten tai insestin uhreilla – tai niillä naisilla, joiden henkeä raskaus uhkaa, kuten elokuvan päähahmoa Joyta – ei ole tietyissä osavaltioissa oikeutta aborttiin.

Elokuvassa tuikitavallinen keskiluokkainen perheenäiti Joy (Elizabeth Banks) on raskaana. Eräänä päivänä nainen saa kuulla kauhean diagnoosin: hänellä on sydänsairaus ja raskaus uhkaa hänen henkeään. Sairaalan mieslääkärit kieltävät kuitenkin yksimielisesti Joyn aborttioikeuden, joten hänen pitää turvautua laittomiin keinoihin.

Joy törmää kadulla Call Jane -julisteeseen. Salamyhkäinen Jane lupaa tehdä abortin kohtuullisen turvallisesti, vaikkakin kovin kalliilla hinnalla. Joy päättää lopulta tehdä abortin. Hän joutuu valehtelemaan aviomiehelleen ja teini-ikäiselle tyttärelleen tapahtuneesta.

Kokemastaan kauhistunut Joy imaistaan keskelle Sigourney Weaverin esittämän Virginian johtamaa aktivistiporukkaa. Call Jane -liikkeen feministit auttavat naisia tekemään turvallisen abortin jopa oman vapautensa hinnalla. Joy innostuu naisten meiningistä ja päättää hieman epäröiden liittyä heihin. Perheelleen hän kertoo osallistuvansa taidekurssille päästäkseen lapsen menetyksestä yli. Joysta kasvaa lopulta tärkeä osa aktivistiporukan sydämessä.

Aktivistiporukan nimessä oleva Jane viittaa tietenkin Roe vs. Wade -ennakkotapaukseen. Jane Roe oli teksasilaisen Norma McCorveyn oikeudessa käyttämä salanimi. McCorvey odotti kolmatta lastaan, kun hän valehteli olevansa raiskauksen uhri, jotta saisi oikeuden tehdä abortin. McCorveylta evättiin oikeus aborttiin, mutta hänet painostettiin haastamaan osavaltio oikeuteen. Lopulta abortti laillistettiin koko maassa tuomion takia.

Call Jane on perinteinen Oscar-tyrkkyelokuva. Se on aggressiivisen poliittinen ja tunteita herättävä, tietoisesti polarisoiva ja ravisteleva, mutta samalla niin tuskastuttavan turvallinen ja harkittu elokuva, joka kuitenkin puhuttelee tiedostavampia ihmisiä. Ei Call Janessa ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta eipä se ole tosin mikään aikaa kestävä mestariteoskaan vaikka kertookin äärimmäisen tärkeästä aiheesta.

Niko Ikonen

Call Jane -elokuvan traileri

Lisää luettavaa