Baseball-lippikseen ja lököttäviin farkkuihin pukeutunut ohjaaja on viime vuosina tasaisin väliajoin tuonut elokuvayleisön nähtäväksi kriittisiä ja provokatiivisia dokumenttejaan.
Koulumurhista kertova Bowling for Columbine (2002) toi Moorelle Oscar-palkinnon. Cannesin Kultaisen palmun voittanut Fahrenheit 9/11 (2005) keskittyi George W. Bushin rooliin terrorismin vastaisessa sodassa. Sicko (2007) puolestaan otti kantaa Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmään.
Uudessa dokumentissaan Capitalism: A Love Story Moore kääntää katseensa vuosien 2007–2009 maailmanlaajuiseen talouskriisiin. Ja sitä kautta päästään varsinaiseen aiheeseen. Kapitalismi on Mooren mukaan mennyt Yhdysvalloissa liian pitkälle.
Moore kertoo omasta lapsuudestaan, jolloin hänen isänsä työskenteli autotehtaassa. Perhe oli hyvissä varoissa, asui omakotitalossa, osti uuden auton joka kolmas vuosi ja matkusteli säännöllisesti.
Nykyajan Yhdysvalloissa työntekijöiden asiat ovat Mooren mukaan paljon huonommalla tolalla. Tavallisella työntekijällä ei ole enää varaa omistusasuntoon. Sen sijaan yritykset tuntuvat hyödyntävän työntekijöitä vielä heidän kuoltuaankin.
Moore esittelee niin sanotun ”Dead Peasant”-vakuutuksen, jossa yritys voi netota miljoonakorvaukset työntekijän kuollessa. Kuolleen työntekijän perhe ei saa penniäkään eikä välttämättä edes tiedä vakuutuksen olemassaolosta.
Välillä Moore pistää koomisen vaihteen päälle ja alkaa tehdä kansalaispidätyksiä. Elokuvan hauskimmassa jaksossa Moore ympäröi Wall Streetin pankkeja keltaisella poliisin nauhalla ja julistaa pankit rikospaikoiksi.
Yhdysvalloissa Moorea monet pitävät sosialistina, mutta sosialismi ei elokuvan mukaan ole vastaus ongelmiin. Sen sijaan Moore puhuu myönteisesti demokratiasta ja näkee Barack Obaman presidenttiyden positiivisena käänteenä.
Moore tekee välillä ehkä hieman liian räikeitä yleistyksiä. Mutta hillittömän viihdyttäviä dokumentteja hän pystyy tekemään vakavista aiheista. Niissä ei koskaan ole pelkkiä puhuvia päitä, vaan Moore käyttää kekseliäästi animaatiota, musiikkia ja visuaalisia kikkoja ja rakentaa aiheistaan kiinnostavia tarinoita. On vain ehkä muistettava, että kun Moore puhuu, vastuu on kuulijalla.
Moore on kertonut, että Capitalism: A Love Story saattaa jäädä hänen viimeiseksi dokumentikseen. Moore uskoo, että hänen on jatkossa mahdotonta saada rahoitusta elokuvilleen. Toisaalta voisi kuvitella, että Mooren dokumentit kelpaavat kapitalistisille elokuvatuottajille aiheesta riippumatta niin kauan kuin ne tuottavat rahaa.