Toisinaan sitä toivoo, että supersankarielokuvien taru alkaisi jo olla ohi. Välillä saa kuitenkin yllättyä ja innostua, kuten esimerkiksi parin vuoden takaisen Loganin tapauksessa. Captain Marvel ei todellakaan ole Logan, mutta se on erittäin viihdyttävä ja tyylilajissaan pätevä elokuva.
Vaikka syntytarinoissa, hyvännäköisissä efektitulituksissa ja juonirakenteissa ei sinänsä ole mitään uutta tarjottavana, Captain Marvel tuntuu tuoreelta ja on onnistunein Marvel-universumin elokuva sitten Spider-Man: Homecomingin.
Elokuva kertoo kuinka Carol Danversista (Brie Larson) tuli galaksien välillä liikkuva supersankari. Hän saapuu vuonna 1995 mutkien kautta Maahan ja tapaa agentti Furyn (Samuel L. Jackson), jonka kanssa päätyy seikkailemaan ja selvittämään vaiettuja salaisuuksia.
Toki elokuvassa on Marvel-sarjalle tyypillistä ”nokkelaa” dialogia ja irtonaurujen kalastelua, mutta se ei riistäydy käsistä kuten Avengerseissa. Sen sijaan keskitytään uuden supersankarin perusteelliseen esittelemiseen ja Nick Furyn hahmon pohjustamiseen. Yhdessä he ovat aika hyvä kombo.
Elokuva ottaa siistillä tavalla myös kantaa eettisiin ja inhimillisiin kysymyksiin, mutta toisaalta niin ottavat kaikki supersankarielokuvat. Skrullien ja kriiden paikoille voi sijoittaa monia maita ja ihmisryhmiä niin historiasta kuin tältä päivältäkin, eikä mielikuvitusta tarvitse edes hirveästi käyttää.
Captain Marvel on myös yksi parhaiten näyteltyjä supersankarielokuvia, joita on nähty: Jacksonin lisäksi Jude Law ja Annette Bening tekevät hienoa työtä, mutta show’ta pyörittää erityisesti Larson itse, joka osoittautuu täydelliseksi valinnaksi rooliin.
Captain Marvel kunnioittaa myös Stan Leeta arvoisellaan tavalla.
