Corgi – Kuningattaren koiranpentu

Yksi vuoden huonoimmista. Elokuva Englannin kuningattaren corgista ei ole hauska tai erityisen älykäs, mutta ehkäpä tästä vielä muodostuu jonkinmoinen kulttikalkkuna.

22.11.2019 08:06
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 22.11.2019

Lapsille suunnatut animaatiot ovat menneet huimasti eteenpäin viime vuosien aikana. Vaikka alkuperäinen Toy Story vuodelta 1995 on edelleen genrensä mestariteos, näyttää se jo vanhentuneelta ja kömpelöltä verrattuna sarjan neljänteen osaan, joka sai ensi-iltansa syyskuussa. Myös Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian päätösosa oli komeaa katsottavaa ja Disney Frozen 2 -seikkailukin näyttää vievän animaatiotaidetta eteenpäin.

Siksi onkin harmi, että Corgi – Kuningattaren koiranpentu -elokuvan kaltaisia kalkkunoita löytyy edelleen. Rumasti ja huolimattomasti animoitu elokuva ehkä juuri ja juuri hauskuuttaa perheen pienimpiä, mutta sillä ei ole mitään tarjottavaa yli 10-vuotiaille, jotka ymmärtävät jo hyvän päälle. Elokuvan 85 minuuttia tuntuvat pieneltä ikuisuudelta.

Englannin kuningatar Elisabet saa uuden koiranpennun, Rexin. Rexistä tulee nopeasti kuningattaren suosikki ja koko palatsin kunkku muiden corgien harmiksi. Hypätään vuoteen 2019 ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu vaimonsa kanssa valtiovierailulle. Muutaman mutkan kautta Rex päätyy Lontoon yöhön.

Elokuva ansaitsee yhden tähden alun mainiosta montaasista. Rexin tullessa taloon koko palatsin arki tuntuu pyörivän pennun ympärillä. Kukapa koiran omistaja ei olisi seisonut ulkona sateessa odottamassa, että arvon karvaturri malttaisi tehdä tarpeensa keskellä yötä. Hauska ja nokkela montaasi antaa odottaa oivaltavaa kuvausta hemmotellun koiran elämästä, mutta harmillisesti se ei vain toimi.

Vaikka Rex on suloinen, ei se korvaa sitä että kyseessä on hurjan huono elokuva. Corgi ei ole hauska eikä edes niin poliittisesti epäkorrekti kuin tekijät toivoisivat. Ainesta olisi ollut hillittömän hauskaan komediaan, joka olisi naurattanut niin lapsia kuin aikuisiakin, mutta kyseessä on niin laimea elokuva, että on vaikea olla haukottelematta. Donald ja Melania Trump tuntuvat täysin turhilta, sillä aiheesta ei saada mitään irti. Elokuva ei uskalla pilkata presidenttipariskuntaa tarpeeksi, vaan kyseessä on vesitetty yritys tehdä poliittista komediaa.

 

Corgi – Kuningattaren koiranpentu -elokuvan traileri

Lisää luettavaa