Doubt – Epäilys

30.1.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Päällisin puolin näyttävä, ennen kaikkea vahvojen näyttelijäsuoritusten varassa etenevä kertomus 1960-luvun katolisesta koulusta ja valheiden ja puolitotuuksien viidakkoon eksyneistä ihmisistä.

    Vuonna 1964 St. Nicholasin katolisessa koulussa puhaltavat muutoksen tuulet. Kouluun on juuri otettu ensimmäinen mustaihoinen oppilas, Donald Miller (Joseph Foster), ja koulun uusi pappi, isä Flynn (Philip Seymour Hoffman) haluaa auttaa poikaa sopeutumaan syrjivään ilmapiiriin. Isä Flynn haluaisi myös uudistaa koulua lähestymällä oppilaiden vanhempia, tekemällä opiskelemisesta hauskempaa ja muuttamalla opettajia helpommin lähestyttäviksi, välittäviksi kasvattajiksi.

    Sisar Aloysius Beauvierilla (Meryl Streep) on kuitenkin epäilyksensä Flynnin vaikuttimien suhteen, ja kun nuoressa iässään viaton sisar James (Amy Adams) näkee Donaldin ja Flynnin suhteessa jotain hieman epäilyttävää, on sisar Aloysius valmis savustamaan miehen ulos pysähtyneisyyden idyllistään, johon kuuluvat uskondogmien tarkka seuraaminen ja oppilaiden terrorisoiminen tiukalla kurilla. Alkaa taistelu vallasta ja totuuden löytämisestä – vaikka totuus tuntuukin olevan se otetta pakeneva Graalin malja henkilökohtaisten traumojen ja ennakkoluulojen alttarilla.

    John Patrick Shanleyn Doubt – Epäilys on ihan kelpo elokuva. Tunnelma on kohdallaan ja näyttelijät tekevät takuuvarmaa työtä, kuten odottaa sopiikin. Näen kuitenkin miinuksena sen, että loppujen lopuksi elokuva ei tarjoa mitään kovin mullistavaa oivallusta aiheestaan. Kaikki elokuvan ainekset on käytetty jo moneen kertaan aiemmissa katolista uskontoa käsittelevissä elokuvissa, sitä sivuavissa sarjoissa, tai sitten puitu uutisissa tosielämän pappien synnillisistä harrasteista alaikäisten kanssa.

    Koska Doubt – Epäilys etenee vahvojen näyttelijäsuoritusten ansiosta hyvin tiivistunnelmaisesti kohti loppuratkaisuaan, katsoja odottaa yllättyvänsä myönteisessä mielessä juuri ennen lopputekstien alkamista. Valitettavasti niin ei käy, vaan kaikesta jää jotenkin ”melkein, mutta ei ihan” -tunne. Elokuva ei tule jäämään historiankirjoihin tekijöidensä huippusuorituksena, mutta se on joka tapauksessa tusinarainojen seasta edukseen erottuva laatudraama.

    Lisää luettavaa