Mitä ihminen tekee, kun pitäisi laskea yhteen muutama yksinkertainen luku? Tai kun tietää tietävänsä jonkin asian, mutta ei saa sitä millään mieleensä? No tarttuu tietysti laskimeen tai menee Internetiin. Molemmat löytyvät tätä nykyä vieläpä kätevästi omasta taskusta, älypuhelimesta. Miksi siis turhaan vaivata älynystyröitään tai muistiaan?
Niin on käynyt myös Eteenpäin-elokuvan haltioiden, yksisarvisten, keijukaisten sun muiden mielikuvitusolentojen kansoittamassa fantasiamaailmassa. Miksi yrittää hallita vaikeita ja potentiaalisesti vaarallisia tulitaikoja, kun kämpän saa valaistua sähkölampulla katkaisinta kääntämällä? Miksi kentaurien pitäisi laukata paikasta toiseen, kun autotkin on keksitty?
Niinpä taika on hiljalleen kadonnut maailmasta, eivätkä sen asukit juuri osaa sitä kaivatakaan. Vanhoja muistomerkkejä raivataan lähiöiden uudisrakennusten tieltä kuin Suomessa 1960- ja 70-luvuilla konsanaan.
Vain päähenkilö Iikan, nuoren haltiapojan, räväkkä ja aavistuksen rasittava isoveli Aaro jaksaa intoilla vanhoista ajoista, harrastaa niihin perustuvia roolipelejä ja vastustaa edistyksen kehittymistä. Iikka lähinnä haluaisi selvitä hengissä koulusta ja olla vähän rohkeampi ja itsevarmempi. Hänen elämästään vain tuntuu puuttuvan jotain.
Pojat törmäävät pieneen taian jäämään, jonka avulla he voisivat vielä nähdä isänsä, joka kuoli, kun Aaro oli pieni ja jota Iikka ei ikinä ehtinyt nähdä. Loitsu ei kuitenkaan suju kuin fantasia-Strömsössä, ja veljekset päätyvät vanhalle kunnon sankarien haastematkalle saattaakseen sen ajoissa loppuun.
Kirousten sun muiden perinteisten esteiden ohella he kohtaavat oman osansa erilaisia urbaaneja uhkia – puhumattakoon yllätysvierailijasta klassisista Dungeons & Dragons -roolipeleistä. Peräänsä veljekset saavat huolestuneen äitinsä ja tämän mukaansa värväämät muinaisen soturin ja isäpuolikokelaan, poliisikentaurin.
Eteenpäin ei ole yhtä syvällinen kuin esimerkiksi Inside Out – mielen sopukoissa tai Coco, vaikka vähän samoja teemoja penkookin. Ennemmin se on perinteinen hupaisa fantasiaseikkailu, jossa matka on tärkeämpi kuin itse päämäärä. Katsojallakin on hauskaa veljesten törmätessä niin moottoripyöräkeijuihin kuin taikojen arvaamattomiin lopputuloksiin. Koko matkaa taustoittava kaipuu saa myös silmäkulman kostumaan loppumetreillä. Elokuvan keskeinen teema on, kuinka voi keskittyä kaipaamaan jotain puuttuvaa niin, ettei huomaa sitä mitä elämässä jo on.
Ohjaajana ja yhtenä käsikirjoittajana toimii Dan Scanlon, jonka edellinen Pixar-elokuva oli vuoden 2013 Monsterit-yliopisto. Sekin käsitteli riittämättömyyden tunnetta, johon voivat samastua muutkin kuin teini-ikäiset.
Jos elokuvasta väkisin pitäisi etsiä jotain varjopuolia, niin se on ehkä turhankin poikakeskeinen. Yksittäistä luokkakaveria lukuunottamatta naiset ovat vanhempia tai muita auktoriteetteja. Toisaalta koko elokuvan ideana on isättömien poikien tuntema kaipuu, joka juontaa juurensa Scanlonin omiin kokemuksiin hänen menetettyään isänsä pienenä.