Evil Dead

8.5.2013 16:49
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.05.2013

Suomessa myös nimellä Kauhun riivaamat tunnettu vuoden 1981 Evil Dead on jo alansa kiistämätön klassikko. Siksi elokuvan uusintaversio on tehty astetta kunnianhimoisemmin kuin monet muut viime vuosien kauhuelokuvien uudelleenlämmittelyt. Uuden Evil Deadin on ohjannut ja käsikirjoittanut ensimmäisenä täyspitkänä elokuvanaan uruguaylainen Fede Alvarez. Vakavanhan version ohjaaja Sam Raimi ja päätähti Bruce Campbell ovat pysyneet tuottajina.

Kun keskeiset henkilöhahmotkin on vaihdettu, on kyseessä ennemminkin uusi tarina tutuilla aineksilla höystettynä kuin toisinpäin. Ja parempi niin, koska epävarmuuden tunne ja yllätykset ovat tärkeitä elementtejä kauhuelokuvissa.

Tuttua kaavaa ei kuitenkaan ole vaivauduttu uudistamaan liian perusteellisesti. Jo viime vuoden Cabin In The Woods naureskeli kliseiselle syrjäiselle metsämökille, jonka kellarista löytyy outoja, ja jossa pahuus vaanii nuorisoa. Samaa tavaraa tarjoitaan katsojille myös nyt, mutta ainakin puoliksi vakavissaan.

Viisi parikymppistä ystävystä matkaa keskelle korpea. Tarkoituksena on puuttua Mian (Jane Levy) huumeiden käyttöön ja vierottaa nainen riippuvuudestaan mökillä. Mian tukena ovat hänen veljensä, vastuuntuntoinen David (Shiloh Fernandez), hänen tylsähkö blondi tyttöystävänsä Natalie (Elizabeth Blackmore), rokkaritypykkä Olivia (Jessica Lucas) sekä tuoreeltaan opettajana aloittanut Eric (Lou Taylor Pucci). Erityisen kiinnostavia tai mieleenpainuvia hahmot eivät Miaa lukuun ottamatta ole. Tämä on sääli, koska siten heidän kohtalostaankaan ei pysty juuri kiinnostumaan.

Mökin kellarissa tapahtuneiden okkultisten rituaalien jäljiltä jäänyttä kirjaa aletaan tavata, ja ikiaikainen pahuus valtaa ensin Mian ja hyökkää sitten yksi kerrallaan muiden kimppuun. Käkättävät demonit taitavat myös manipulaation taidot ja saavat kauhistuneet nuoret telomaan itseäänkin. Jos pahuus saa riistettyä kaikki viisi sielua, nousee maasta kuvottava pakanajumala.

Uusintaversio on säilyttänyt edeltäjänsä väkivallan määrän. Verinen, inhottavan tarkka efektityö tuntuu vatsanpohjassa. Huomaa kyllä, että kunnolla tehdyt käytännön efektit vaikuttavat paljon aidommilta kuin parhaatkaan digitaaliset verilöylyt. Paikoin elokuva on varsin jännittävä. Toisin kuin alkuperäinen uusintaversio ei kuitenkaan luota katsojiensa mielikuvitukseen ja näyttää kaikkea hieman liikaa.

Tasapainottelu pelottelun ja mustan huumorin välimaastossa toimii lopulta varsin hyvin. Vakavahkon alkupuolen jälkeen verellä mässäilyn määrä nousee tasaiseen tahtiin. Lopun hurmesateessa saadaan kuulla jo letkautuksiakin. Hysteriaruuvin kiristäminen tapahtuu tasaisesti, mutta hiukan vielä kireämmälle senkin olisi voinut polkaista.

Kuten uusintaversioissa yleensä, huonoiten toimivat ne kohtaukset, jotka on tuttuutensa vuoksi suoraan alkuperäisestä. Siinä missä alkuperäinen elokuva pelasi paljon klaustrofobialla ja luonnon uhkaavuudella, kauhu on nyt paljon ihmislähtöisempää. Naisten oikutteleva käytös, raivopäisyys sekä kuukautiskierto vaikuttavat kammottavan ohjaajaa luontoa enemmän.

Evil Dead -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa