Evoluutio

Kornél Mundruczón elokuva näyttää, kuinka holokaustin jäljet näkyvät edelleen keskitysleireiltä selvinneiden jälkeläisissä. Evoluutio ei päästä katsojaa helpolla. (Ikäraja K-12)

21.10.2022 08:28
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 21.10.2022

Loputtomalta tuntuva kohtaus saa voimaan pahoin. Kolme miestä siivoaa tyhjää kaasukammiota. Sen seiniä ei saa millään hangatuksi puhtaiksi ja niiden koloista alkaa löytyä hiustuppoja. Lopulta miehet vetävät valtavaa hiusköynnöstä seinästä ulos, kunnes jostain alkaa kuulua lapsen itkua. Kaasukammion lattia alkaa vajota ja täyttyä vedellä. Lattian alta löytyy pieni alaston lapsi, joka ojentaa käsiään miehiä kohti. Evoluution ensimmäinen osa kuvaa keskitysleirillä syntyneen Évan näkökulmaa surrealistisin vedoin.

Seuraavassa osassa siirrytään Évan (Lili Monori) tyttären Lénan (Annamária Láng) näkökulmaan. Léna on tullut tapaamaan äitiään Unkariin. Hän tarvitsee isoäitinsä syntymätodistuksen voidakseen todistaa olevansa juutalainen. Léna saisi poikansa päiväkotiin Berliinissä ainoastaan, jos tällainen todistus on esittää.

Tapaamisen aikana äidin ja tyttären välinen suhde alkaa piirtyä esiin. Éva avaa kokemuksiaan keskitysleirillä, joiden rinnalla Lénan lapsuudentraumat tuntuvat pieniltä. Lénan lapsuutta varjosti kuitenkin äidin kyvyttömyys osoittaa hellyyttä sekä jatkuva natsivainojen pelko. Évan kauhukokemukset ovat siirtyneet tyttäreen heijastuksina, jotka sitovat Lénan menneisyyden traumoihin.

Unkarilaisohjaaja Kornél Mundruczón ja käsikirjoittaja Kata Wéberin neljännes yhteinen elokuva kuvaa hienosti sitä, kuinka hitaasti holokaustin aiheuttamien traumojen periytymisen evoluutio etenee, ja kuinka keskitysleirikokemukset voivat näkyä vielä tämän päivän juutalaisnuorten elämässä.

Viimeinen osa näyttää Jónáksen (Goya Rego) eli Lénan teini-ikään ehtineen pojan näkökulman. Jónás haluaisi peittää juutalaiset juurensa kristillisiä perinteitä vaalivassa berliiniläiskoulussa. Jónás kokee ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä ympäristössä, jossa ei löydä paikkaansa. Jónáksen elämään tulee toivoa, kun hän löytää sielunkumppanin toisesta ulkopuolisesta, Yasminista (Padmé Hamdemir).

Evoluutio on ahdistava elokuva, joka ei päästä katsojaa helpolla. Kolmen sukupolven tarinassa kulkee toisen osan loppuun asti surrealistinen taso, joka kuvaa juutalaisten kokemien kauhujen loputtomuutta ja trauman periytyvyyttä. Elokuvan kokonaisuuden kannalta surrealistiset jaksot olisivat kuitenkin voineet olla lyhyempiä.

Susanna Bono

Evoluutio -elokuvan traileri

Lisää luettavaa