Fucking with Nobody

GENRE , ENSI-ILTA 11.06.2021 TÄHDET

Tuore ja omaperäinen elokuva laukoo kritiikkiä somen voimasta aina omalle kotipesälle asti.

Venetsian elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Fucking with Nobody on ohjaaja Hannaleena Haurun toinen kokopitkä elokuva. Koko projekti on tuntunut menevän ”täyttä haurua eteenpäin”, sillä hän on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Lasse Poserin kanssa, ohjannut ja näytellyt pääosaa sekä lisäksi vielä leikannut sen.

Fucking with Nobodyn keskiössä on elokuvaohjaaja Hanna, jota kuvataan ikisinkuksi. Hanna on se henkilö, joka istuu juhlissa yksin kaikkien pariskuntien keskellä, eikä kukaan osaa kuvitella häntä parisuhteeseen.

Ammattitaitoinen Hanna menettää ohjaustyön suuressa nosteessa olevalle miesohjaajanerolle, jota Hannan oma taiteilijoista koostuva ystäväpiiri ei pidä suuressa arvossa. He katsovat ohjaajaneron ja tämän naisystävän teennäisromanttisia Instagram-päivityksiä, jotka poikivat idean.

He aloittavat taideprojektin, joka perustuu Hannan ja näyttelijänalku Ekun kuvitteellisen parisuhteen. Tarkoitus on hyödyntää kaikkia parisuhdepäivitysten ja seurustelun kliseitä, mutta realistisesti. Pieni projekti kasvaa kuitenkin yllättäviin mittasuhteisiin, ja heistä tulee somevaikuttajia valheen varjolla.

Elokuva revittelee ja on paikoin kirpeän hauska kuvaus sosiaalisesta mediasta ja ihmisten suoranaisesta typeryydestä. Fakta ja fiktio menevät sekaisin, eivätkä lopussa elokuvan tekijätkään enää tunnista mikä on totta ja mikä ei.

Fucking with Nobodyssa on useita metatasoja, jotka tuntuvat menevän paikoin jopa limittäin. Se tekee elokuvasta yllätyksellisen ja ennalta-arvaamattoman.

Huumori yllättää yhtä lailla. Chihuahuoja ei ole koskaan käytetty kotimaisessa elokuvassa näin järkyttävällä tavalla. Elokuvan huumori ei varmasti pure kaikkiin katsojiin, mutta onnistuneimmat komediat ovatkin itselleen ja omille tekijöilleen rehellisiä.

Sosiaalinen media ja somevaikuttajat eivät ole ainoa kritiikin kohde Fucking with Nobodyssa. Hauru ja Poser ampuvat esimerkiksi työyhteisöjä, kiilusilmäisiä ja ehdottomia taideidealisteja, feminismin ilmenemismuotoja, parisuhteita ja elokuvantekemistä päin mutta lämmöllä. Ehkä myös perinteistä kotimaista elokuvaa päin?

Siksi elokuva toimii niin hyvin. Se on tuore ja Suomessa tällä mittakaavalla ennennäkemätön. Se on samaan aikaan satiiri ja parodia kotimaisesta taideskenestä, jossa yritetään kansainvälistä läpimurtoa yli vuosikymmenen vanhoilla ”uusilla” ideoilla. Sen sijaan, että keksitään uutta, kopioidaan ja yritetään toistaa menestys.

Fucking with Nobody on kaikin puolin hienosti tehty ja rakennettu elokuva. Esimerkiksi sen rytmi on saatu toimivaksi, mikä ei ole itsestään selvää näin monimutkaisten rakenteiden kanssa.

Ensemble on terässä, ja jokainen näyttelijä tekee tarkkaa työtä. Vähäeleisyys on ehdoton valttikortti, erityisesti elokuvassa, jossa naturalistinen ilmaisu on kaikki kaikessa.

Haurun ja Ekuna nähtävän Samuel Kujalan keskinäistä työskentelyä on ilo seurata. Pietu Wikströmillä on herkullinen rooli Ekun mustasukkaisena kumppanina, eivätkä miesnerona ja tämän naisystävänä nähtävien Jussi Lankosken ja Anna Kuusamon sivuroolit jää varjoon.

Toinen käsikirjoittaja Lasse Poser nähdään taiteilijaryhmään kuuluvana Lassena, jonka fantasiat tarjotaan katsojille suurella volyymillä aina, kun Sara Mellerin ja Hanna-Kaisa Tiaisen idealistiset silmät välttävät.

Erikoisimmassa sivuroolissa nähdään työyhteisöä edustavana mainiona hahmona Tanja Heinäsen tulkitsema, seksuaalisesti turhautunut keski-ikäinen rouvashenkilö, jolla on karmaiseva salaisuus.

Jesse Raatikainen