Game Night

GENRE ENSI-ILTA 02.03.2018 TÄHDET

Loukkaantujien ei kannata vaivautua paikalle.

Tiedättehän sen epävarman fiiliksen, kun on menossa katsomaan komediaa ja olettaa sen olevan sitä perinteistä ja ankean turvallista jenkkituubaa. Leffa alkaa, ja sitten kuin salamana kirkkaalta taivaalta muutaman minuutin kuluttua siinä heitetäänkin yläfemmaa Hitlerille. Sitä ravistelee itsensä takaisin tähän maailmaan ja siteeraa Sannia ”että mitähän vittua?” Ja sitten se elokuva vasta alkaakin.

Huh-huh. Enpä muista milloin viimeksi olisin nauranut elokuvateatterissa näin paljon ääneen. Siis jos ette tienneet, niin lehdistönäytöksissä on sellainen sanomaton sääntö, että kaikenlaiset äänet pidetään mahdollisimman hiljaisina, jopa ne naurut, koska työtähän siellä tehdään. Noh, nytpä ei kuulkaas semmoinen onnistunut laisinkaan. Ilopissaa tursusi joka rööristä tasaiseen tahtiin – ja vieläpä aivan joka puolella salia.

Game Nightin tekevät näyttelijät. Jason Batemanilla, Rachel McAdamsilla ja kumppaneilla on ollut silminnähden ratkiriemukkaan hauskaa elokuvaa kuvatessa. Heidän kemiansa toimii kauniisti yhteen. Harvemmin näkee näin toimivaa yhteistyötä.

Elokuvan keskiössä ovat Max ja Annie, Batemanin ja McAdamsin näyttelemä hurjalla kilpailuvietillä varustettu pariskunta, heidän kaverinsa, Maxin veli, irlantilainen deitti ja naapurin kyttä. Kaverukset ovat järjestäneet peli-iltoja jo vuosikaudet, ja ne ovat kaikille viikon kohokohta. Kun Maxin rikas veli (Kyle Chandler) haluaa järkätä oman peli-illan, hommat räjähtävät tietenkin täysin käsiin.

Vaikka Game Night on täynnä kaikenlaisia lapsuksia, on siinä silti niin paljon railakkaantuoretta läppää, jota tykitetään konetuliaseella suoraan katsojan naamalle, että paikoittaiset notkahdukset ja mokat antaa helposti anteeksi. Näin hirmuisen epäkorrektia ja jopa älykästä jenkkiläppää olemme viimeksi nähneet valtavirrassa varmaankin joskus 90-luvun alussa. Eikä nyt todellakaan puhuta pelkistä tisseistä, peniksistä, anuksista ja eritteistä, vaikka kyllä tässä sai verelle ja väkivallallekin nauraa.

Game Nightin kuvaustapa ja tunnelma ovat epätyypillisiä komedialle. Leffa on komean näköinen, jopa kokeellinen, Cliff Martinezin säveltämä synkeähkö teknosurina luo jännitystä toiminnallisempiin kohtauksiin, eikä elokuva oikeastaan tunnu missään vaiheessa oikealta komedialta, vaikka sitä nauraakin tippa linssissä. Erinomainen suoritus ohjaajaduo John Francis Daleylta ja Jonathan Goldsteiniltä, jotka käsikirjoittivat myös toimivan Marvel-seikkailun Spider-Man: Homecoming.

Suuri kunnia kuuluu kässärin kirjoittaneelle Mark Perezille, joka on luonut naurettavan määrän toimivia vitsejä, jotka eivät tunnu halpamaisilta, vaan ovat oikeasti hauskoja. Kun toinen toistaan huvittavimpia vitsejä nakataan ruudulle niin nopeaan tahtiin, ei katsojalle jää välillä edes hengähdysaikaa. Suorastaan armotonta menoa.

Elokuvan K16-leima saattaa johtua väkivallasta, mutta kyllä tässä herjataan välillä niin rankasti, että jos villapipoa pakottaa hiemankin liikaa, kannattaa mieluummin katsoa vaikkapa hilpeä ruotsalaiskomedia Solsidan.