Kim, Momo ja Bella ovat parhaat kaverukset, mutta koulussa muista poikkeava, taiteita ja luonnontieteitä harrastava ”outo” tyttökolmikko on etenkin poikien rankankin kiusanteon kohteena. Aikuisista ei ole apua; jos vanhemmat eivät ole masennuksen lamaannuttamia, he suurimmaksi osaksi loistavat poissaolollaan, ja opettajista ongelma on lähinnä siinä, etteivät tytöt ole ”joukkuepelaajia”.
Tyttöjen turvasatama on Bellan kasvihuone, ja eräänä päivänä maailmalta tilatussa, eksoottisia siemeniä sisältävässä paketissa on outo kasvin alku. Erikoinen siemen istutetaan, mutta lopputulos vie elokuvan fantasiasfääreihin. Siemenestä kasvava kukka nimittäin kehittää hedelmiä, joista tihkuvaa nektaria tytöt juovat. Se muuttaa heidän elämänsä.
Yllättäen Kim, Momo ja Bella huomaavat muuttuneensa pojiksi. Nuoruuden kyseenalaistamattomuudella he päättävät testata uusia roolejaan ja ryntäävät lähiseudun nuorisotapaamiseen. He huomaavat hyvin nopeasti, että uusi sukupuoli vapauttaa heidät silmätikun roolista ja muiden katseiden luomilta odotuksilta. Momo ja Bella huomaavat kuitenkin myös, että poikina he muuttuvat näkymättömiksi ja menettävät samalla tavallaan identiteettinsä ja omaleimaisuutensa.
Poikatyttö Kimille uusi rooli sen sijaan sopii mainiosti. Ongelmia muodostuu, kun uudet ja vanhat ihmissuhteet ja ystävyydet alkavat määrittyä sukupuolen perusteella. Katsoja varsinkin alkaa liittää heräävään seksuaalisuuteen hetero-, homo- ja trans-etuliitteitä, vaikka sanoja ei elokuvassa sanota ääneen.
Keskittyessään Kimin kehittyvään riippuvuussuhteeseen uuteen minäänsä elokuva tuntuu hieman unohtavan ystävyyttä ja seksuaalisuutta tutkivat kiinnostavammat juonteensa. Käsikirjoituksellisen harhailun antaa kuitenkin helposti anteeksi, kun tajuaa kuinka hyvin vain pari elokuvaa tehneen Alexandra-Therese Keiningin ohjaus kantaa roolista toiseen. Katsoja unohtaa totaalisesti, että Tuva Jagellin, Louise Nyvallin ja Vilma Holménin tyttötrio koostuu eri henkilöistä kuin Emrik Öhlanderin, Alexander Gustavssonin ja Vilgo Ostvald Vesterlundin poikakolmikko. Niin hyvin Kim, Momo ja Bella siirtyvät hahmoina sukupuolesta toiseen.
Ruotsalaiset elokuvantekijät tuntuvat aina kadehdittavan luonnikkailta, mutta Girls Lost onnistuu erityisesti hyödyntämään sen, että kukaan sen päähenkilöistä ei ole mikään näyttelijäkonkari. Hyvän tarinan puitteissa epävarmuus muodostuu osaksi fantasian realistisia hahmoja.
Girls Lost – sinänsä hieman alentuva kansainvälinen nimi, kun kerrankin tytöt ovat elokuvan aktiivisia toimijoita vaikka vain poikien hahmossakin – on niitä elokuvia, joiden auki keriytyviä tapahtumia seuratessaan tietää, että kokonaisuutta ei voi mitenkään viedä päätökseen täysin tyydyttävästi. Status quon rikkilyönyt mutta tapahtumat auki jättävä lopetus onkin hienoinen pettymys, mutta matka sinne on ollut mitä kiehtovin.