Gloria Bell

/ GENRE ENSI-ILTA 08.03.2019 TÄHDET

Chileläisohjaajan läpimurtoteos tuntuu mainioista näyttelijöistä huolimatta menettävän palan identiteettiään, kun se on tehty uudelleen englanniksi.

Chileläinen Sebástian Lelio tuli tunnetuksi Suomessakin viimeistään vuonna 2013, kun hänen ohjaamansa Gloria toi nimihahmoa esittävälle Paulina Garcíalle parhaan naisnäyttelijän palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla. Ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin voittaneella Fantastisella naisella ja Tottelemattomuudella Leliosta tuli nopeasti hieno tulkki naiseudelle ja naiselliselle seksuaalisuudelle, eikä hän epäröinyt ajoittain sekoittaa kuvioon myös uskonnollisuuden asennetta niihin.

Siksi tuntuu oudolta, että kun hän on tehnyt Glorian uusiksi englanninkielellä, lopputulos tuntuu sisäänpäin käpertyneeltä jopa tukahduttavuuteen asti. Edes aina upea Julianne Moore ei auta, vaikka onkin tapansa mukaan hyvä keski-ikäisenä vakuutusvirkailijana, joka iltaisin vapautuu kypsemmälle iälle tarkoitettujen diskojen tanssilattialla. On kuin Alice Johnson Boherin Yhdysvaltoihin sovittama käsikirjoitus muuttaisi Lelion tarinan yhden kiehtovan naisen vapautumisesta yleismaailmallisemmaksi angstin kuvaukseksi – siitäkin huolimatta, että uudelleenfilmatisointi toistaa alkuperäistä lähes kuva kuvalta.
Ei Gloria Bell missään nimessä huono ole. Ehkä ongelma on länsimaisittain tutummissa näyttelijöistä, jotka tuovat tarinaan enemmän humoristista virettä, vaikka se varmaan ei ole ollut tarkoitus. Varsinkin John Turturro epämääräisenä lemmenkohteena saa jollain tavalla ajattelemaan hahmoa huvittavana eikä vain surkuhupaisana tyyppinä. Se tuo sinänsä vakavaan tarinaan outoa epätasapainoa.

On täysin mahdollista, että katsoja, jolle alkuperäinen chileläiselokuva ei ole tuttu, saa Gloria Bellistä irti enemmän kuin sellainen katsoja, jonka silmissä uutuudenviehätys puuttuu. Jälkimmäistä leiriä edustavalle suotaneen anteeksi, jos hänen takaraivossaan kytee jatkuva ihmetys uusintaversion tarpeellisuudesta. Mikä pahinta, paikoin siihen sekaantuu epäilys, että kyseessä on Moorelle jonkinlainen egoprojekti, varsinkin kun näyttelijätär jatkuvasti esittelee estottomasti upeaa kroppaansa.

Tarina on edelleen kiehtova ja näyttelijät loistavia, silti kokonaisuudesta haluaisi pitää vielä aavistuksen enemmän.