Aina välillä sitä pohtii katsomiensa elokuvien perimmäistä tarkoitusta. Miksi elokuva on edes tehty ja kenelle? Onko siinä jonkinlainen syvällisempi viesti? Onko kukaan pysähtynyt miettimään leffan mielekkyyttä? John Travoltan intohimoprojekti Gotti on juuri tällainen tapaus.
Mafiajärjestö Cosa Nostran kuuluisasta newyorkilaispomosta John Gottista kertova elokuva on ollut tekeillä jo seitsemisen vuotta. Ensin Sylvester Stallone halusi ostaa elokuvan oikeudet Gottin pojalta John Gotti Jr.:ltä, mutta lopulta tuottaja Marc Fiore sai jotenkin hoidettua oikeudet itselleen. Fiorella ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia Hollywood-kontakteja, joten hän pyysi apua koomikko Marty Ingelsiltä. Ingels toi Travoltan mukaan projektiin.
Vuosien varrella lukemattomat ohjaajat ja käsikirjoittajat ovat jättäneet tuotannon. Lopulta Entourage-sarjassa Eric Myrphya näytellyt Kevin Connolly pestattiin ohjaamaan kituva elokuva – ehkä Hollywoodin kaikkia muita ohjaajia oli jo rukoiltu mukaan? Ja siitä ne ongelmat sitten alkavatkin.
Gotti on yksi lähivuosien amatöörimäisimmin tehtyjä rainoja, joita on valkokankailla asti nähty. Elokuvan ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, maskeeraus, musiikki ja näyttelijät ovat suoraan sanottuna katastrofaalisia – katastrofaalinen oli myös sen teatterikierros USA:ssa, sillä se tienasi vain hieman yli neljä miljoonaa dollaria ennen kuin teatterit dumppasivat sen ulos ohjelmistostaan.
Elokuvassa ei ole mitään kehumisen arvoista. Raina ei ole edes niin huono, että se olisi hyvä. Mikään kalkkuna se ei siis ole. Leffa on vain täysin mitäänsanomaton, rasittavuuten asti tylsä sekä turhanpäiväinen tekele. Tuotantoon käytetyt miljoonat olisi voitu käyttää järkevämmin, kuten vaikkapa lahjoittamalle ne rikosuhritukijärjestöille.
Leffan hilpeintä antia on maskeeraus. Teinipojalta näyttävä Spencer Lofranco esittää niin teinijunioria kuin myös 50-vuotiasta Gotti-junioria. Tätä varten häneltä on värjätty tukka harmaaksi. Näyttelijöistä vain Travoltalle on tehty jonkinlainen yliampuva esteettinen vanhennuskikka, muut hahmot näyttävät teineinä ja vanhuksina aivan samalta. Immersiota parhaimmillaan!
Elokuva on leikattu niin, ettei katsoja voi millään pysyä kärryillä lukemattomilla eri aikajanoilla hyppivässä tarinassa. Tai siis tarinassa ja tarinassa. Käsikirjoitus on luultavasti napattu Wikipediasta ja sen päälle on ympätty Sopranosin ja Mafiaveljien tapaisten erinomaisten mafiatekeleiden repliikkejä. Travolta kiroilee kuin korsolainen teini ja varastaa koko estradin itselleen. Kenellekään muulle ei jää tilaa edes hengittää.
Gotti on myös sanomaltaan melko häiriintynyt. Raina onnistuu vain puolustamaan rikollisia, joiden taustoja ei kuitenkaan avata katsojille. Hahmot pitäisi tuntea entuudestaan. Travoltan Gotti on tosi kova äijä, joka tosin vain puhuu taukoamatta ja välillä murhaa ihmisiä. Travolta rikkoo lopussa neljännen seinän, jossa hän toteaa hymy huulillaan, että ”Meikä nyt vain eli elämäni näin”. Tällä pyritään oikeuttamaan rikollinen elämä katsojille. Kuinkakohan paljon leffan tuotannossa on mukana mafiarahaa?