Ohjaaja-käsikirjoittaja Nancy Meyers teki vuonna 2003 puolivillaisen, woodyallenmaisuutta tavoittelevan romanttisen komedian Jotain annettavaa. Nyt hän näkyy kirkastaneen genrestä sen puhtaimman ytimen, tunteisiin suoraviivaisesti ja sydämellisesti vetoavan ihmissuhdekuvauksen. Holiday nimittäin manipuloi katsojan tuntemuksia varsin häpeilemättömästi. Jotain annettavaa -komedian ongelma oli, että se yritti peittää liian sentimentaalisuuden jonkinlaisella älyllisyydellä. Holiday taas on rehellisesti höhlä, lämmin ja romanttinen, siis kuin vastarakastunut ihminen.
Kate Winslet, Cameron Diaz, Jude Law ja Jack Black loistavat komedian pääosissa. Winslet esittää Irisiä, työtoveriinsa yksipuolisesti rakastunutta brittitoimittajaa. Diaz puolestaan näyttelee Hollywoodissa työskentelevää trailerituottajaa Amandaa, joka on juuri eronnut miehestään. Amanda etsii lomakohdetta netistä ja törmää sattumalta Irisin idylliseen maalaistaloon. Naiset päättävät vaihtaa koteja pariksi viikoksi. Joululomalla Englannissa Amanda tutustuu Irisin ihanaan veljeen Grahamiin (Jude Law) ja Los Angelesiin lähtenyt Iris puolestaan Amandan hauskaan ystävään Milesiin (Jack Black).
Juonikuvio kuulostaa kliseiseltä, ja myös on sitä. Komedian vetovoima syntyykin Meyersin tyylistä koukuttaa katsoja emotionaalisesti. Päähenkilöistä tehdään vastustamattomia. Toisaalta he ovat inhimillisiä ja samaistuttavia, toisaalta taas hyvin epärealistisia haavekuvia, mikä puolestaan lisää heidän hohdokkuuttaan. Jude Law’n roolihahmon vetoavuus on jopa häiritsevän läpinäkyvää. Hän on hauska, komea ja herkkä sekä vieläpä leski, jolla on kaksi suloista tytärtä. Se, että korniakin kornimmat ominaisuudet ja juonenkäänteet vaikuttavat aivan hyväksyttäviltä ja luontevilta ratkaisuilta, voi olla taituruutta tai silkkaa manipulointia.
Komedia yhdistää brittiläiset ja amerikkalaiset näyttelijävoimat. Kenties Meyers on huomannut hieman kotikutoisen, huolellisesti artikuloidun brittiromantiikan vetoavan katsojiin. Näyttelijöille on syystä annettu paljon tilaa. Elokuva kantaakin täysin karismaattisten pääosien varassa. Cameron Diazin ilmerepertuaarin esittely viedään lähes äärimmäisyyksiin, kun hän pelleilee lemmikkikoiran kanssa. Pääosien esittäjien jokaisen mielenliikkeen näyttäminen kasvoilla tukeekin elokuvan äärimmäisten tunteiden värittämää kokonaisuutta. Hauska idea on Amandan toisinaan kuulema traileriääni, joka kertoo hänen omasta elämästään ja viittaa siten elokuvaan itseensä. Irisin naapurissa asuva, Hollywoodin kultakaudella työskennellyt käsikirjoittajavanhus (Eli Wallach) muistuttaa kiinnostavalla tavalla romanttisen komedian kulta-ajasta ja genren muuttumattomuudesta.
Tällä kertaa Nancy Myers on onnistunut ohjauksessaan. Komedia tekee juuri sen, mitä hyvien romanttisten komedioiden tulisikin tehdä, siis vetoaa tunteisiin.