Junen yhdessä äitinsä kanssa leikkimä mielikuvitusleikki valloittaa rakennelmineen koko perheen kotitalon. Vyöryypä se välillä kaduillekin Junen temmatessa vauhdikkaisiin hullutuksiinsa kulmakunnan muutkin lapset. Mutta kun synkät pilvet nousevat taivaalle äidin sairastuessa vakavasti, jättää tyttö leikkinsä ja haluaa keskittyä ”oikeisiin” asioihin. Eräänä päivänä hän kuitenkin törmää omituisella tavalla tuttuun paikkaan ja joutuu mukaan hurjaan pelastusoperaatioon, jossa vain vilkas mielikuvitus voi auttaa.
Ihmeiden puisto on omituinen sekoitus värikästä ja vauhdikasta lasten tietokoneanimaatioseikkailua ja synkempiä sävyjä tavoittavaa perhedraamaa. Suomalainen ikäraja on K7, perusteluna ahdistavuus, ja se kannattaa ottaa vakavasti. Junen kohtaamat pikkupahikset voivat huvittaa aikuisia, mutta pienemmille katsojille olla tarinan vauhdikkuudesta huolimatta pelottavia. Puhumattakaan siitä, että Junea masentava perhetragedia saattaa osua syvällekin pienen lapsen pahimpiin pelkoihin, vaikka sitä hyvin viitteellisesti käsitelläänkin.
Ihmeiden puisto ei ole ihan temaattisessa tasapainossa sisältämiensä asioiden ja vauhdikkaan seikkailemisen kanssa. Se myös kärsii pahasti ADHD:stä ja karamelliväriähkystä. Silti ongelmallisen tuotannon – ohjaaja Dylan Brown hyllytettiin loppuvaiheessa sopimattoman käytöksen vuoksi – kautta valkokankaalle päässyt elokuva on kuin päähenkilönsä: se yrittää parhaansa. Monista paremmista elokuvista hahmoja ja ideoita kopioivana, epätasaisena mekastuksenakin sen rinnassa sykkii hyvää tarkoittava lämmin sydän.