Ihmisjahti (Wrong Turn) on uusi amerikkalainen kauhuelokuva, joka kulkee 70-luvun maineikkaiden syrjäseutupainajaisten jalanjäljissä. Jo John Boormanin Syvän joen (Deliverance, 1972) ja Tobe Hooperin The Texas Chainsaw Massacren (1974) ajoista lähtien sivistyksen keskeltä erämaahan eksyneiden kaupunkilaisten osa on usein ollut tämän lajityypin elokuvissa karu. He ovat joutuneet taistelemaan hengestään vähintään vajaamielisten ja usein myös epämuodostuneiden syrjäseudun raakalaisten takaa-ajamina. He ovat silti usein lopulta tulleet tapetuiksi moottorisahalla tai isoilla teräaseilla, joskus myös syödyiksikin.
Edellä mainittujen klassikoiden sijasta Ihmisjahdin läheisin esikuva on kuitenkin niiden myöhäisempi seuraaja, Jeff Liebermanin erinomainen Just Before Dawn (1981), joka käväisi aikoinaan sekin leikattuna versiona Suomessa lyhyellä teatterikierroksella. Juonikuvio on hyvinkin samanlainen: ryhmä nuoria aikuisia (ei siis teinejä) joutuu erämaan armoille jouduttuaan paikallisten raa'an metsästyksen kohteeksi. Ihmisjahdin mutantit jopa muistuttavat ulkoisesti hieman Just Before Dawnin vastaavia. Vertailut hyvään esikuvaan loppuvatkin oikeastaan siihen, sillä 70- ja 80-lukujen uljaan metsäkauhugenren päivittäminen 2000-luvun alun scream-sukupolvelle on johtanut mitättömään lopputulokseen, joka maistuu keinotekoisen muoviselta ja on onnistunut huomattavasti paremmin pitämään matkassa genreperinteen huonot kuin hyvät puolet.
Ihmisjahdin keskushenkilö on Desmond Harringtonin näyttelemä Chris Finn, jonka kiireinen matkanteko amerikkalaisen syrjäseudun valtatiellä katkeaa suureen liikenneruuhkaan. Paikallisen huoltoaseman kartalla hän havaitsee kuitenkin kiertotien, jota käyttämällä hän voisi ohittaa ongelmakohdan. Chris päättää koettaa onneaan pikkutiellä. Huono idea. Melkein heti hän ajaa rajun kolarin tarinan muiden päähenkilöiden auton kanssa, joka puolestaan on ajanut ansaan ja juuttunut keskelle metsätietä.
Kuka ansoittaa syrjäisiä metsäteitä ja miksi? Tällaisia elokuvia ennen katsoneet tietävät sen hyvin, mutta elokuvan päähenkilöt ovat ymmällä. Molempien autojen ollessa ajokelvottomia nuorten aikuisten joukko joutuu etsimään apua patikoimalla, mikä tietysti on metsän kätköissä hiiviskelevien vaarallisten mutanttien tarkoituskin. Jalan tuntemattomassa ympäristössä kulkevat kaupunkilaiset on helpompi poimia yksitellen kiinni ja viedä kotimökille fileerattaviksi…
Rob Schmidtin ohjaamassa elokuvassa ei ole mitään omaperäistä, ellei sellaiseksi lasketa kaikkia logiikan ja fysiikan lakeja uhmaavaa öistä takaa-ajovaihetta puiden latvuksissa. Henkilöt ovat lajityypin heikoimpien perinteiden mukaisesti pahvikuvia, jotka ovat parhaimmillaan vain yhdentekeviä mutta useimmiten äärimmäisen ärsyttäviä – Jeremy Siston näyttelemän Scottin ja Emmanuelle Chiriquin Carlyn nopeaa ja äärimmäisen veristä kuolemaa alkaa toivoa alle viidessä minuutissa sen jälkeen kun heidät on elokuvassa esitelty. Naishahmojen parhaita puolia ovat sentään isot tissit, mieshahmojen taas… no, heissä ei hyviä puolia ole.
Ihmisjahti saattaa olla toimiva katselukokemus niille, jotka eivät ole aiemmin nähneet yhtään metsäkauhufilmiä eivätkä häiriinny siitä, että melkein kaikki mitä kankaalla nähdään on tehty paljon paremmin jo kauan sitten. Teknisessä mielessä se on kuitenkin aivan oikean elokuvan näköinen, ja siinä on joitakin lyhyitä ohimeneviä jaksoja jotka joten kuten toimivatkin, esimerkkinä mainittakoon vaikka alkupuolen takaa-ajo suuren autonromujen hautausmaan vaiheilla.