The Invisible Woman – Kielletty rakkaus

31.7.2014 12:29
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 01.08.2014

Brittinäyttelijä Ralph Fiennesin esikoisohjaus oli Shakespearen näytelmään pohjannut Coriolanus (2011), joka sai kriitikkopiireissä innostuneen vastaanoton. Fiennesin toinen ohjaustyö, The Invisible Woman – Kielletty rakkaus, on esikoista perinteisempi epookkidraama. Claire Tomalinin kirjoittamaan elämäkertateokseen perustuva elokuva kertoo klassikkokirjailija Charles Dickensin ja häntä lähes 30 vuotta nuoremman Nelly Ternanin suhteesta.

Fiennes näyttelee itse Dickensiä, keski-ikäistä suurperheen isää, jonka pulppuava luomisvoima kanavoituu sekä kirjoittamiseen että teatterin tekemiseen. Tuottelias Dickens on viktoriaanisen aikakauden julkkis ja riippuvainen lukevan yleisön ihailusta. Todellisia ymmärtäjiä tuntuu kuitenkin olevan vähän; vaimo Catherinekin (Joanna Scanlan) luokittelee miehensä hengentuotteet viihteeksi.

Teatteripiireissä Dickens tutustuu Ternanin kiertävään näyttelijäperheeseen, johon kuuluvat leskiäiti (Kristin Scott Thomas) ja hänen kolme tytärtään. Tyttäristä nuorin, Nelly (Felicity Jones), kiinnittää oitis kirjailijan huomion. Sievä Nelly ei ole erityisen lahjakas näyttelijä, mutta näyttää ymmärtävän kirjallisuudesta enemmän kuin useimmat.

Tarinaa kuljetetaan kahdessa aikatasossa. Kirjailijan ja hänen muusansa suhteen verkkaista kehittymistä halkovat kohtaukset, joissa Dickens on jo aikaa sitten kuollut ja Nelly perustanut perheen. Jonkinlaiseen välitilaan jumiutunut nainen ei osaa päästää irti menneisyydestä eikä iloita nykyisyydestä. Ahdistustaan karkottaakseen hän kävelee pakonomaisesti meren rannalla.

Elokuvan toinen käsikirjoittaja on Abi Morgan, jonka meriitteihin lukeutuvat Steve McQueenin hieno Shame (2011) ja Phyllida Lloydin ontuvampi Rautarouva (2011). The Invisible Womanin vahvuudet ovat käsikirjoituksen mietityissä yksityiskohdissa ja vivahteikkaassa näyttelijäntyössä.

Ymmärrettävästi elokuvaa markkinoidaan intohimoisena rakkaustarinana, vaikka sellainen se on vain vaivoin. Fiennes keskittyy pitkän suhteen tunnustelevaan alkuvaiheeseen ja tuo esiin Nellyn ristiriitaiset tunteet. Hädin tuskin täysi-ikäinen tyttö ei suinkaan rakastu kuuluisaan kirjailijaan sokeasti, vaan vastustelee hänelle kaavailtua roolia ukkomiehen salarakkaana. Fiennesin Dickens on liian itsekäs ja tarkoitushakuinen ollakseen hahmona romanttinen.

Visuaaliselta kerronnaltaan elokuva ei ole erityisen omaperäinen. Alku tuo mieleen Jane Campionin, joka kuvasi naisten kahisevia helmoja tunnekuohun ilmentäjinä jo Pianossa (1993).

Ennemmin kuin rakkaustarina The Invisible Woman on kertomus näkymättömissä elävästä naisesta, joka kantaa salaisuuttaan ypöyksin. Viktoriaanisella ajalla rakastajattarella ei voinut olla tunnustettua asemaa; yhteiskunnan silmissä Nelly Ternania ei oikeastaan ollut olemassa. Myös historiankirjoitukselle hän oli näkymätön ennen Tomalinin kirjoittamaa kirjaa.

Nellyn tarinan feministinen painotus tyssää harmillisesti lopputeksteihin. Pääosaa näyttelevän Felicity Jonesin nimi tulee vasta Ralph Fiennesin nimen jälkeen.

 

The Invisible Woman – Kielletty rakkaus -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa