Kaunis aamu

Mia Hansen-Løven elokuva on kunnianosoitus elämän pienille, kauniille hetkille. (Ikäraja K-7)

14.4.2023 15:14
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 14.04.2023

Uusimmassa elokuvassaan Kaunis aamu ohjaaja-käsikirjoittaja Mia Hansen-Løve palaa Pariisiin. Sandra (Léa Seydoux) on 8-vuotiaan Linnin (Camille Leban Martins) yksinhuoltajaäiti, joka työskentelee simultaanitulkkina. Samalla hän huolehtii muistisairaudesta kärsivästä isästään (Pascal Greggory), jonka tila on alkanut nopeasti huonontua.

Sandran isä, Georg, on entinen filosofian opettaja, jonka koko elämä on perustunut lukemiselle, kirjoittamiselle ja ajattelulle. Nyt sanat ja muistot alkavat lipua pois, eikä Georg tiedä kuinka suunnistaa tässä uudessa todellisuudessa.

Georg ei enää pärjää omillaan ja hänet pitäisi saada hoitokotiin. Siedettävää paikkaa ei tunnu Pariisista löytyvän. Yhdellä tasolla elokuva kommentoikin vanhustenhoidon tasoa Ranskassa. Sandra ja hänen äitinsä (Nicole Garcia) vierailevat karuissa hoitolaitoksissa, joissa muistisairaat asukkaat vaeltelevat eksyneinä käytävillä kiireisen hoitohenkilökunnan huomaamatta.

Nuorena leskeksi jäänyt Sandra törmää eräänä päivänä sattumalta edesmenneen miehensä ystävään Clémentiin (Melvil Poupaud). Heidän välilleen kehittyy epätodennäköinen rakkaustarina, jota monimutkaistaa se, että Clément on naimisissa.

Heillä on siis vain kauniit, varastetut hetket silloin kun se on Clémentille mahdollista. Sandra haluaisi kuitenkin elämäänsä jotain pysyvää, ja suhteen aaltoliike repii häntä rikki. Hän pelkää menettävänsä Clémentin samoin kuin on menettämässä isänsä. Léa Seydoux tekee Sandran roolin äärimmäisellä herkkyydellä, jolloin Sandran sisäinen maailma kääntyy katsojan havaittavaksi.

Hansen-Løven elokuva on pieni helmi, joka on katsomiskokemuksena suuri. Se on arkinen tarina, joka ulottuu koko ihmisiän mittaiselle kaarelle. Elämän kauneus on pienissä, ohikiitävissä hetkissä, ja sen Hansen-Løve onnistuu elokuvassaan näyttämään. Dialogi on erityisen toimivaa, muutamin sanoin onnistutaan viestimään paljon suurista teemoista.

Edellisessä elokuvassaan Kohtauksia eräältä saarelta (2021) Hansen-Løve käsitteli parisuhteen dynamiikkaa ja taiteen luomisprosessia kuuluisalla Fårön saarella, jossa Ingmar Bergman kuvasi useita elokuviaan. Myös Kaunis aamu tuo esille parisuhteen haasteet, etäisyyden ja läheisyyden vaihtelun ja niiden välisen tasapainon etsimisen.

Sandra hakee yhteyttä kahteen mieheen, jotka eivät ole täysin tavoitettavissa. Isä on lipumassa pois, eikä Clément voi olla täysin hänen. Ratkaisu löytyy ehkä niiden hetkien vaalimisesta, joita muistiin on tallennettu ja joita voi vielä odottaa.

Hansen-Løven elokuva on kuin kesäaamu sateen jälkeen. Erityisen hienosti se käsittelee luopumisen hyväksymistä ja uusia alkuja. Jokin kaunis alkaa vähitellen versoa siellä, missä jotain arvokasta menetettiin.

Kaunis aamu juhlistaa arjen kauneutta ja pienten hetkien suuruutta.

Susanna Bono

Kaunis aamu -elokuvan traileri

Lisää luettavaa