Kuten hyvin tiedetään, Turkki ei ole aivan maailman huipulla mitä tulee sananvapauteen, tieteenvapauteen ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Se on ympäristö, johon edellisellä elokuvallaan Opettajainhuone (2023) kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt turkkilais-saksalainen İlker Çatak on uusimman elokuvansa tarinan tuonut.
Poliittisen teatterin tekijä ja Ankaran yliopiston dramaturgian opettaja Aziz (Tansu Biçer) sekä hänen kirjoittamiensa näytelmien pääosanesittäjä ja vaimonsa Derya (Özgü Namal) päätyvät valtaapitävien epäsuosioon aivan mitättömän pikkujutun takia, ja heidän elämänsä muuttuu dramaattisesti. Aziz saa kollegoineen niin kutsutut keltaiset kirjeet eli irtisanomisilmoitukset yliopistolta. Samaan aikaan Derya heitetään ulos teatteristaan ja kotona teini-ikäinen tytär Ezgi (Leyla Smyrna Cabas) alkaa osoittaa irtiottoa vanhemmistaan.
Perhe muuttaa pääkaupunki Ankarasta Azizin äidin Güngörin nurkkiin Istanbuliin. Aziz jatkaa poliittisen teatterin tekemistä Derya päätähtenään hankkien samalla elantoa taksikuskina. Deryaa polttelee pääsy päivittäissarjan eli saippuaoopperan päätähdeksi, johon häntä pyydetäänkin. Yhteiskunnallisesti valveutuneelle Azizille se on kuin isku märällä rätillä.
Çatakin Opettajainhuone rohmusi Saksassa paikallisia Jusseja ja pääsi kansainvälisten elokuvien Oscar-ehdokkaaksikin. Teos oli pieneen tilaan ahdettu läpileikkaus yhteiskunnasta. Yhteiskunnallisena hän haluaa uudenkin elokuvansa pitää näkökulmaa selvästi laajentaen. Laajennus ei ole sujunut täysin ongelmitta. Hän pitää rajauksen muutamassa teemassa venyttämättä niitä liikaa. Mutta missään näissä näkökulmissa hän ei pääse riittävän syvälle, jotta alussa luotu jännite kantaisi tarinan loppuun saakka.
Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista, vähäeleistä työtä ja pelastavat kerronnassa paljon. Kiitos heidän ammattitaidolleen. Käsikirjoittajia on merkitty peräti kolme, joten luulisi tarinan jännitteen säilyvän, jollei jopa tihentyvän. Nyt käy päinvastoin. Kun elokuvan tarinatasolla poliittisesta siirrytään kevyeen saippuaoopperaan, saman tekee myös elokuvan dramaturgian kaari. Sääli. Ilmeisesti kolme käsikirjoittajaa on pienempi kuin osiensa summa ja lopputulos näyttäytyy lähinnä komiteatyönä.
Koska Çatak ei ole erityisen hyvää pataa Turkin hallinnon kanssa, on elokuva kuvattu Saksassa. Berliini esittää Ankaraa ja Hampuri Istanbulia. Tätä ei yritetä millään tavoin peitellä, päinvastoin sitä korostetaan lisäämään elokuvan poliittista kulmaa.
Voittipa Keltaiset kirjeet Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, eli Kultaisen karhun helmikuussa. Joko kilpailusarjan taso oli kovin vaatimaton tai elokuva sai kotikenttäetua.
Hannu Liekso
Keltaiset kirjeet -elokuvan traileri
