Kulman pojat

21.2.2012 14:35
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 24.02.2012

Kulman pojat tuo kesän talven keskelle. Sen lisäksi, että se sijoittuu kyseiseen vuodenaikaan aurinkoisen lämpimään pikkukaupunkiin, se nimittäin tuo mieleen kesäaikaan oleellisesti kuuluvat pikkupaikkakuntien kesäteatteriesitykset.
Pikkukaupungin ikuisiksi pikkupojiksi jäänyt pieni äijäporukka fanittaa täydellä sydämellä paikallista divarisarjan jalkapallojoukkuetta. Elämälle tarkoituksen antavaan jalkapallohuliganismiin tulee ryppy, kun yksi kaveruksista ihastuu naiseen, joka jostain syystä näkee tässä jotain kehityskelpoista, mutta ei katso hyvällä lapsellista kohellusta.

Juuri parhaan miesnäyttelijän Jussi-patsaan Hiljaisuus-elokuvasta pokannut Joonas Saartamo osoittaa monipuolisuutensa esittämällä nyt kaikkiin ulkopuolisiin vihamielisesti suhtautuvaa, tietoisesti paikkansa valinnutta pienen lammikon isointa kurnuttajaa. Häntä tulee uudeksi valtakunnan pelleksi havitteleva Janne Ravi. Päähenkilö on kuitenkin astetta tuntemattomamman Eero Ritalan esittämä Petri, itsetunto-ongelmainen ja kavereittensa vietävissä oleva suomalaismiehen arkkityyppi, joka kuitenkin on harvoja elokuvan aidosti sympaattisia henkilöitä.

Kulman pojat on rehellinen suomalainen farssi hyvässä ja pahassa. Sen henkilöt ovat käytännössä yhden luonteenpiirteen määrittämiä ohuita karikatyyrejä, juoni enemmän vitsistä toiseen siirtymistä kuin järkevää toimintaa kenenkään taholta ja huumori pyllyille nauramista, homottelua ja kikkelin huutamista.

Välillä pintaan välähtää lojaalisuuden teemoja ja purevaa dialogia, mutta hetket tuppaavat hukkumaan infantiiliuden ylistykseen.

Kulman pojat -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa