Kuolema Niilillä

Hercule Poirot ratkoo murhia yhdessä Agatha Christien parhaista mysteereistä. Uusi sovitus onnistuu luomaan oman kiehtovan maailmansa, mukavalla tavalla vanhanaikaisen ja tarinaan sopivan umpion.

11.2.2022 12:07
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 11.02.2022

Murhamamma Agatha Christien vuonna 1937 julkaistu Kuolema Niilillä on sovitettu visuaaliseen muotoon useampaankin otteeseen. Merkittävimpiä tähän mennessä ovat vuoden 1987 elokuva, jolla Peter Ustinov aloitti Hercule Poirot -esiintymisiensä sarjan, sekä Poirot-sarjan jakso vuodelta 2004, yksityisetsivänään David Suchet.

Voi hyvinkin olla, ettei Kenneth Branaghin Hercule Poirotista (ja varsinkaan hänen viiksistään) ikinä tule yhtä ikonista kuin edellä mainituista versioista. Onneksi se ei vaikuta siihen, että edelleenkin Christien kiharainen mysteeri toimii ja toisekseen siihen, että Branaghin ohjaama Kuolema Niilillä on erittäin tyylikästä, mukavalla tavalla vanhanaikaista jännitysviihdettä.

Omastakin mielestään maailman paras etsivä törmää Egyptissä häitään juhlivaan seurapiiripariin. Valitettavasti upporikas perijätär (Gal Gadot) on ottanut miehekseen (Armie Hammer) ystävättärensä (Emma Mackey) kihlatun, mikä ymmärrettävästikin risoo jätettyä naista. Kaltoin kohdeltu osapuoli on päättänyt pilata vastanaineiden onnen ja seuraa näitä juhlatunnelmaa latistamassa.

Sekalainen seurakunta päätyy ylelliselle siipirataslaivaristeilylle Niilille ja eipä aikaakaan, kun alkaa tapahtua kamalia. Kuinka moni on vaarassa menettää henkensä, ennen kuin Poirot’n kuuluisat harmaat aivosolut saavat selvitettyä syyllisen – ja onko kaiken takana raha vai rakkaus? Ainakin kaikilla tuntuu olevan enemmän tai vähemmän kätkettyjä motivaatioita ryhtyä veritekoihin.

Alkuteokseen verrattuna joitakin hahmoja ja sivujuonteita on poistettu, toisaalta joitakin hahmoja on päivitetty ja niputettu yhteen, ja onpa mukaan tuotu Poirot’n vanha tuttu Idän pikajunan arvoituksestakin, jotta mukaan saadaan hienoinen yllätyskäänne. Idän pikajunan arvoituksesta muistuttavat myös etsivän menneisyyden avaaminen sekä päälleliimattu toimintakohtaus, joka on yksi yhteen samanlaista juoksentelua ja ammuskelua.

Eroavaisuuksista huolimatta lopputulos on yllättävänkin uskollinen alkuteokselle. Sen tuntevien hämäämisen sijaan onkin kiitettävästi keskitytty tutun tarinan hulppeaan kuvittamiseen. Kuolema Niilillä tuntuu kunnianosoitukselta vanhoille, ylenpalttisesti lavastetuille Hollywood-spektaakkeleille. Siitä johtuva jatkuvassa laskevan auringon valossa paistattelevan maailman keinotekoisuus lisää uhkan tuntua. Kuvilla vihjataan jatkuvasti tyynen pinnan alla piileviin virtoihin ja vaaroihin. Lopputulos on mitä kiehtovinta jännitysviihdettä, joka onnistuu muistuttamaan, että viihteenäkin esitetyt murhat ovat myös tragedioita.

Jouni Vikman

Kuolema Niilillä -elokuvan traileri

Lisää luettavaa