Kvartetti

5.4.2013 09:43
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 05.04.2013

Mittavan uran näyttelijänä tehnyt Dustin Hoffman siirtyy Kvartetissa kameran toiselle puolelle, ja hyppy on melko onnistunut. Ohjaajana Hoffman on etulyöntiasemassa mitä tulee henkilöohjaukseen, ja se lienee syynä siihen, että elokuva kantaa niin loistavasti nimenomaan karaktääriensa ansiosta. Myös tarina on hauska ja dialogi herkullista.

Englannin maaseudulla sijaitseva Beecham House on ikääntyvien taiteilijoiden koti. Asukkaat ovat olleet oman aikansa supertähtiä vaikka osa heistä ei pysty enää muistamaan edes aamupäivän tapahtumia. He ovat huolissaan kodin tulevaisuudesta siinä missä henkilökuntakin. Talo uhataan sulkea mikäli varoja sen ylläpitämiseen ei löydy. Välttyäkseen sulkemiselta talon asukkaat valmistelevat perinteistä varainkeruukonserttia, mutta menestyäkseen he tarvitsevat todellisen tähden, joka vetää yleisöä puoleensa. Näin talon tulevaisuus olisi turvattu.

Kuin tilauksesta taloon saapuu uusi asukas. Omista syistään asukas on vaatinut, että hänen henkilöllisyyteensä pidetään salassa hänen saapumiseensa asti. Kun päivä koittaa ja Jean Horton (Maggie Smith), oopperataivaan kirkkain tähti ja diiva saapuu asuntolaan, hänet otetaan vastaan bravo-huudoin ja raikuvin aplodein. Jean Hortonin entiset laulajaystävät Wilfred Bond (Billy Connolly) ja Cecily Robson (Pauline Collins) sekä diivan ex-aviomies Reginald Paget (Tom Courtenay) ovat myös talon asukkaita, ja Jean joutuu kohtaamaan heidät ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hänen hurjaan kiitoon lähtenyt soolouransa vuosikymmeniä sitten imaisi tähden mukanaan.

Raskaimmin Jeanin saapumisen ottaa entinen aviomies Reggie, mutta Jeanin itsepintaisten uudelleenystävystymisyritysten jälkeen mies lopulta pehmenee.

Oopperadiivan saapuminen juuri ennen varainkeruukonserttia on suoranainen ihme ja mahdollisuus, mutta suostuuko diiva vielä kerran lavalle? Hortonille se saattaa olla liian suuri riski, koska hän haluaa jäädä ihmisten mieleen nuorena ja kirkasäänisenä, ei vanhuuden karheuttamana entisaikojen tähtenä.

Kun vielä muutama vuosi sitten vanhemman väen tähdittämiä elokuvia oli harvakseltaan, pahostetaan niihin tällä hetkellä aikaisempaa enemmän. Viime vuonna ensi-iltansa sai Best Exotic Marigold Hotel ja tällä hetkellä teattereissa pyörii Rakkaus (Amour). Kvartetti oli alun perin näytelmä, jota esitettiin myös Helsingin kaupunginteatterissa lähes kymmenen vuoden ajan. Vuosien saatossa esityksestä muodostui Suomen menestynein näytelmä kautta aikojen. Liput olivat alusta alkaen loppuunmyydyt. Näyttelijöinä Suomen teatteriversiossa olivat Lasse Pöysti, Ritva Valkama, Kyllikki Forssell ja Pentti Siimes, ja vuodesta 2008 alkaen Siimeksen rooli vaihtui Antti Litjalle. Näytelmä lopetettiin vasta vuonna 2011.

Vaikka Hoffmanin ohjauksessa Kvartetti on hyvin harkittua viihdettä, niin jossakin vaiheessa käsikirjoitus väsähtää. Loppu on täysin arvattava. Pienoinen pettymys nousee myös siitä, että kun uskottomuutta käsittelevä Verdin Rigoletto nostaa Beecham Housen tunnelman kattoon, elokuvan katsoja ohjataan talon ulkopuolelle sitä kuulemaan. Ymmärrettävistä syistä toki mutta silti.

Kvartetti -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa