Late Lammas -elokuva

5.2.2015 14:43
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 06.02.2015

Muun muassa lyhyistä ja pitkistä Wallace & Gromit -elokuvista sekä kokopitkästä Kananlento-animaatiosta vastuussa olevan Aardman Studion uusin valkokankaat valtaava ja yleisöt valloittava tulokas on turhankin toimelias Late-lammas ystävineen.

Late nähtiin ensimmäisen kerran vuoden 1995 puolituntisessa Wallace & Gromit -seikkailussa Läheltä piti (A Close Shave). Vasta vuonna 2007 Laten ympärille rakennettiin oma lyhytelokuvien sarja, jonka suosio räjähti maailmanlaajuiseksi. Nyt Late seikkailee ensimmäisessä kokopitkässä elokuvassaan.

Late Lammas -elokuvassa Late tuskastuu farmin monotonisesti toistuvaan arkeen. Jokainen päivä on kopio toisesta, ja rutiinin keskeyttää vain säännöllinen keritsiminen, epämiellyttävä kokemus sekin. Muut farmin asukkaat lauman muista jäsenistä lammaskoira Bitzerin kautta itse isäntään pitävät tilannetta normaalina ja hyväksyttävinä päivittäin toistuvista kolhuistakin huolimatta.

Late kuitenkin saa tarpeekseen ja juonii muiden lampaiden ja farmin eläinmafian avulla kasaan suunnitelman, jonka avulla voisi viettää lekoisan ja ennen kaikkea erilaisen päivän. Erilainen siitä tuleekin, kun suunnitelma karkaa totaalisesti sorkasta, ja isäntä päätyy pulaan isoon kaupunkiin. Laten ei auta muu kuin lähteä perään. Pian kaupungissa on koko lauma, jonka pitää isännän pelastamisen ohella itse vältellä virkaintoista rankkuria.

Tv:n muutaman minuutin lyhytelokuvat ovat hauskoja energisyydessään. Sama energia on siirtynyt myös pitkään elokuvaan ilman, että hetkeäkään tuntuu siltä että kyseessä olisi yksittäisen jakson idean venyttäminen tai vain lyhyiden sketsien peräkkäin asettamisesta. Late Lammas -elokuva on aivan oikea elokuva, ja se näkyy myös kuvassa. Farmilta vapautuminen mahdollistaa myös kuvakerronnan panosten nostamista ja hauskan tilannekomiikan keskellä monet hienot kuvalla ja äänellä leikittelevät kamera-ajot ovat yhtä vaikuttavia kuin ne ovat ratkiriemukkaita.

 

Late Lammas -elokuva -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa