Toimittaja John Groganin omaelämäkertaan perustuvasta draamasta puuttuu elämä ja draama, mutta siinä on söpö koira.
Hollywoodissa on muistettu, että ihmisen paras ystävä saattaa tahkota rahaa. Kaksi- ja nelijalkaisen yhteispeliä kuvaavia, kaupallisesti menestyneitä elokuvia Amerikan maalta ei olekaan saatu sitten Beethovenin. No, lajityyppi on vaikea. Pitäisi välttää kornius ja vedota yleisöön, nimittäin muihinkin kuin lapsiin.
Paholainen pukeutuu Pradaan -ohjaaja David Frankel on ottanut haasteen vastaan ja tehnyt koiraelokuvan. Marley & Me perustuu John Groganin samannimiseen best-selleriin. Ikävä kyllä vanha viisaus siitä, että hyvästä kirjasta harvemmin saa hyvää elokuvaa, pätee ainakin tällä kertaa.
Tarina alkaa, kun toimittajapariskunta John (Owen Wilson) ja Jennifer (Jennifer Aniston) menevät naimisiin ja muuttavat yhteiseen kotiin. Lykätäkseen kysymystä lasten tekemisestä John ostaa vaimolleen syntymäpäivälahjaksi labradorinnoutajan pennun. Nuori pari ei kuitenkaan osaa kasvattaa Bob Marleyn mukaan nimettyä koiraansa. Siitä varttuu huonosti käyttäytyvä riiviö, joka säntää kaiken liikkuvan perään, repii huonekalut ja pökkii vieraiden jalkoja.
Vetävän alkuasetelman jälkeen elokuva hukkaa suuntansa täysin. Se käyttää kaksi tuntia tavanomaisen elämänmenon esittelyyn. Yhtä vahvan intensiteetin saattaisi kuvitella tosi-tv-sarjaan matti meikäläisen perhe-elämästä.
Aristoteelista draaman kaarta tässä kaivataan, oli se kuinka kliseistä tahansa. Ja erityisesti vastavoimia. Kun niitä ei ole, tarina tiivistyy kotivideomaiseen otokseen uima-altaassa polskivista lapsista.
Koiran hankkimisen jälkeen syntyy kolme lasta, saadaan ylennys ja myöhemmin uusi työpaikka, muutetaan uuteen taloon ja käydään lomalla. Draaman paikkoja riittää, mutta niitä ei hyödynnetä. Marleyn vieminen koirakouluun ei johda mihinkään, se pärjää loistavasti uusien jälkeläisten kanssa, Jennifer-äitikin jaksaa lopulta hoitaa sitä.
Jotta elokuva toimisi näillä eväillä, pitäisi henkilöhahmojen olla paljon kompleksisempia ja syvempiä, kiinnostavampia. Perheteemansa suhteen elokuva tuo mieleen kirjailija John Irwingin romaanit. Toisin kuin niissä, henkilökuvaus jää kuitenkin pintapuoliselle tasolle.
Näyttelijät Aniston ja Wilson ovat etupäässä koomikkoja. Heillä on siis omat maneerinsa, mikä on aivan hyväksyttävää. Nyt molemmat vaikuttavat kovin vaisuilta ja näyttelevät ikään kuin puoliteholla, itsensä kurissa pitäen. Sekin voi selittyä pyrkimyksillä syvällisyyteen.
Marley & Me ei yllä hyväksi perhedraamaksi, sillä hahmot ovat liian pinnallisia. Yksi koira taas ei kykene vastaamaan komediallisista aineksista. Lopputulos on varsin yhdentekevä.