Ohjaaja-käsikirjoittaja Xavier Dolanin näyttelemä Maxime on lähdössä kotimaastaan Kanadasta töihin Australiaan. Puhe on vuoden kestävästä matkasta, mutta liikaa muita ajatteleva ja itseään hillitsevä nuori mies ajelehtii elämässään sen verran, että tulevaisuus on käytännössä avoin. Parikymppisistä nuorukaisista koostuva porukka pitää lähtölaskennan alla yhdessä hauskaa ehkä viimeistä kertaa. Käytännössä kouluvuosista jatkuneiden ystävyyssuhteiden lisäksi mukana pyörii perheiden ja työn kautta tulleita läheisiä.
Lapsuudesta selvimmin aikuisuuteen on siirtynyt Matthias (Gabriel D’Almeida Freitas), joka välillä katselee kavereiden estotonta hauskanpitoa ulkopuolisena. Hän on perustanut perheen ja hakee aktiivisesti ylennystä asianajajatoimistossaan. Jokin selvästi kuitenkin kaivelee häntä, ja se saa hänet suhtautumaan kaverin muuttoon välinpitämättömästi, jopa vihamielisesti.
Katsojan on erittäin helppo päätellä syy lapsuudenystävien välejä kalvavalle puhumattomuudelle. Sitten voikin lähinnä jännittää, saako Matthias suunsa auki ajoissa, ja jos saa, miten Maxime siihen reagoi. Ja sen seuraamiseen kaksi tuntia on aavistuksen liian pitkä aika.
Onneksi Dolan ei toppaa kestoa turhilla sivujuonteilla, vaan kaikki tuntuu palvelevan samaa jatkumoa, oli se sitten Matthiaksen velvollisuus viihdyttää kaupunkiin saapuvaa potentiaalista yhteistyökumppania tai kaverusten ärsyttävän pikkusiskon tekotaiteellinen lyhytelokuvaprojekti. Maximen hiljalleen aukeava kohtalo äitinsä huoltajana on sekin tärkeä osa hahmon muutoksenhalun motivaattorina.
Odotukset ovat kuitenkin niin paljon Matthiaksen ja Maximen välisen jännitteen purkamisessa, että elokuvan toivoisi keskittyvän siihen ja sen seurauksiin. Nyt tarina tuntuu sisältöönsä suhteutettuna massiivisesta pituudestaan huolimatta päättyvän vasta, kun se on alkamassa.
Laajennetun kaveriporukan päämäärättömän oloisen elon seuranta kuitenkin myös toimii. Vaikka olisin odottanut toisenlaista lopetusta, sain yllättäen havaita elokuvan haikeanhauskan tunnelman seuraavan mukana pitkään. Ja on aina hyvä merkki, kun lopputekstien aikaan haluaisi elokuvan tarinan jatkuvan.