Minisankarit – Ruohonjuuritasolla

/ GENRE ENSI-ILTA 15.08.2014 TÄHDET

Muutaman minuutin mittaisista jaksoista koostuvaan tv-sarjaan perustuva elokuva kertoo tietokoneella luoduista pikkuhyönteisistä, jotka on istutettu oikeaan luontoympäristöön. Lopputulos on paitsi tekninen taidonnäyte myös erinomaisen viihdyttävä koko perheen seikkailuelokuvan.

Minisankarit – Ruohonjuuritasolla
-elokuvan päähenkilö on vastakuoriutunut pieni leppäkerttu. Ensilennollaan se joutuu eroon perheestään koulukiusaajajengiä muistuttavien kärpästen takia ja vammautuu. Yksinään vaellellessaan se osuu elokuvan alussa nähtävien ihmisten jälkeensä jättämälle retkipaikalle ja piiloutuu sinne jätettyyn rasiaan.
Kun leppäkerttu seuraavan kerran havahtuu, on joukko mustia muurahaisia ottanut urakakseen ison ja painavan rasian kuljettamisen hankalan metsä- ja vuoristomaaston halki kotipesälle. Rasia nimittäin sisältää melkoisen aarteen: valtavan määrän hyönteismaailmassa erityisen arvokkaita sokerikuutioita.

Sokerilaatikon liikkuessa hitaasti mutta varmasti yli kantojen ja kivikoiden leppäkerttu ystävystyy muurahaisjoukon johtajan kanssa. Ongelmia syntyy, kun vastaan tulee ilkeän oloinen joukko sotaisia punaisia muurahaisia. Mustien muurahaisten luovuttama sokeritulli ei lepytä punaisia serkkuja, päin vastoin. Rasian kuljettajille tulee kiire päästä perille kotipesään, mutta sokeriaarre aiheuttaa avoimen sotatilan muurahaisryhmien välille. Pystyykö leppäkerttu kääntäämän vaakakupin uusien ystäviensä puolelle?

Pienten katsojien elämää helpottaa, että elokuvassa ei käytännössä ole dialogia, vaan keskustelut käydään surisemalla ja pörisemällä sekä elekielen kautta – aina hauskaa ja kaikenikäisiä viihdyttävää pieruhuumoria unohtamatta. Minisankareiden ääniraita on muutenkin kekseliäs, kun kuvaa täydennetään yllättävilläkin ääniefekteillä. Osa niistä saattaa aikuisen korvissa olla vähän turhankin kikkailevia, mutta lapsikatsojille on todennäköisesti luvassa hupaisia oivalluksia.

Matkan varrella pienet sankarit kohtaavat erilaisia uhkia, mutta kovin uhkaavia olentoja ei ole odotettavissa. Ystävyyden ja kiltteyden korostamista kummempaa sanomaa elokuvasta ei löydy.

Jos Minisankareista jotain moittimista haluaa etsiä, niin sen esittämä kuva on aika kaukana Avaran luonnon realismista. Hyönteisvanhemmat eivät jää odottamaan poikastensa kuoriutumista lähteäkseen näiden kanssa perhelennolle. Antropomorfisten eläinsankarielokuvien joukossa moinen niuhotus on kuitenkin aika turhaa, vaikka yksi väärä käsitys luonnonjärjestyksestä erityisesti pistää silmään: hyönteisten irtirevityt siivet eivät kasva takaisin!

Elokuvan sotaisuutta sentään voi aiheesta kritisoida. Onkin huomattava, että elokuva ei ole kaikille sallittu, vaan sen ikäraja on 7. Ilmeisesti väkivaltaisten tv-piirrettyjen aikakaudella söpöistä pikkuhyönteisistäkään ei voi tehdä pitkää elokuvaa, joka ei huipentuisi tulitaisteluun – vai olisiko se sittenkin voinut olla mahdollista?