Kjell Westön vuonna 2006 ilmestynyt ja Finlandia-palkinnon voittanut Missä kuljimme kerran -kronikka on kääntynyt teatterielokuvaksi ja myöhemmin esitettäväksi kuusiosaiseksi tv-sarjaksi. Ensin yleisön ulottuville saapuu elokuvaversio.
Missä kuljimme kerran alkaa itsenäistymisen ajasta. Tsaarin vallan alla kärvistellyt kansakunta iloitsee, mutta jakautuu lähes samantien kohtalokkaasti kahtia. Yläluokka kumartaa Keski-Euroopan vanhoihin sivistysvaltioihin päin ja haaveilee tarkasti rajatusta luokkayhteiskunnasta valistuneen itsevaltiuden alla. Köyhä työväki puolestaan näkee tilaisuuden koittaneen vallankumoukselle ja lähes orjuudeksi koetun yhteiskunnan status quon kääntämiseksi päälaelleen. Tapahtumapaikkana toimivat pääkaupunkiseudun luokkarajojen mukaan eristyneet kaupunginosat, joiden ajankuva on toteutettu näyttävästi ja pikkutarkasti.
Historiallisen tarinansa Missä kuljimme kerran kertoo yläluokkaisen Lilliehjelmin ja työläistaustaisen Kajanderin perheiden parin sukupolven kautta. Tarinaa sävyttää muutama tärkeä perheiden elämään vaikuttava sivuhenkilö, etenkin kesyttämätöntä Lucie Lilliehjelmiä (Jessica Grabowsky) rakastava perhetuttu Eccu Widing (Jakob Öhrman), jonka toteutumaton rakkaus ja kansalaissodan tapahtumat murtavat. Ehkä vielä traagisempi on Lucien aluksi hyvin yksiulotteiselta vaikuttava Cedi-veli (Oskar Pöysti), joka rakentaa ympärilleen lopulta liiankin paksuksi käyvän julmuuden kuoren.
Peter Lindholmin ohjaus onnistuu avaamaan suomalaisen vihanpidon syntyä, kehitystä ja ylläpitoa. Alistetuksi itsensä kokeva osapuoli kostaa niskanpäälle päästessään – kerta toisensa jälkeen, julmuuden eskaloituessa. Inhimillisen pahuuden kosketus ei kuitenkaan voi olla jättämättä jälkiään tarinan henkilöihin. Elokuva on suositeltavaa katsottavaa kenelle tahansa, joka vieläkin haluaisi pitää yllä yhteiskunnallisia tai kielellisiä rintamalinjoja.
Kun elokuva kattaa neljän vuosikymmenen tapahtumat ja pitää sisällään usean ihmisen tarinan, ei kaksituntinenkaan kesto riitä kertomaan kaikkea tyhjentävästi. Niinpä pari tuntia Missä kuljimme kerran -elokuvan ihmiskohtaloihin panostaneelle katsojalle jääkin päällimmäiseksi hieman tyhjä tunne, kun lopputekstit alkavat rullata. Mikä teki kaiken draaman ja kuohunnan jälkeen juuri näistä henkilöistä, juuri tästä hetkestä, juuri tästä kuvasta tarinan kuin seinään päättävän loppukohtauksen arvoisen?
Vastaus on pienen hämmennyksen hetken jälkeen selkeä, sillä kyseessä ovat tarinan henkilöt, jotka ovat pystyneet pyristelemään yhteiskuntaluokkiensa ja sukurasitteittensa alta ja selviytyneet aikaan, josta käytännössä alkaa modernin Suomen aikakausi, kokonaan uusi tarina. Silti ihmiset ja tapahtumat ovat matkan varrella jääneet niin vuosien vierimisen jalkoihin, että elokuvaan eläytynyt katsoja jää kaipaamaan parempaa palkintoa. Toivottavasti luvassa oleva, yli kolme tuntia pitempi tv-sarja tarjoaa sen.
Jouni Vikman