Moonrise Kingdom

14.9.2012 09:49
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 14.09.2012

Moonrise Kingdom on vuoden kesäisin elokuva. Sarjakuvasankareiden rymisteltyä ja synkisteltyä valkokankailla koko rahan edestä, on pulahdus kuunnousun valtakunnassa kauan kaivattu viattomuuden puhdistus.

Yllättäviä käänteitä sisältävä seikkailu tapahtuu fantastisessa mutta kuitenkin tunnistettavassa maailmassa, joka on täynnä aurinkoisen raikkaita omituisuuksia ja pieniin yksityiskohtiin piilotettuja vitsejä, viittauksia ja johtolankoja. Täydelle Wes Anderson -ummikolle Moonrise Kingdom on tyrmäävä kokemus. Käsikirjoittaja-ohjaajan aiemmista töistä hullaantuneille luvassa on samaa tuttua leikittelyä vakionäyttelijöistä Bill Murraystä ja Jason Schwartzmanista lähtien.

Wes Anderson luo liikkuvan kuvan taikaa vahvistamalla elokuvan yksinkertaisimpia elementtejä. Anderson antaa musiikin, kuvakulmien ja näyttelijöiden viedä estradin kesän tehoste-elokuvia usein vaivaavalta keinotekoiselta näyttävyysähkyltä. Vakaan kameran taustalla tapahtuu hassuja tilanteita, puhelinkeskustelu käydään katkaistun pöydän äärellä kuin teatterissa ikään ja pitkä seurantaotos juoksuttaa koko partiolaisleirin läpi ilman katkoksia.

Partiolaisleiriltä karannut poika on saanut peräänsä pahimpaan mahdolliseen aseistautuneet partiotoverinsa. Samaan aikaan rikkonaisen perheen esikoistytär tiirailee ikkunasta maailmalle parempaa huomista odottaen. Kaksikon kohtaaminen saa liikkeelle pienen saaren kaikki merkille pantavat henkilöt – ja niitähän riittää.

Murrayn ja Schwartzmanin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Murrayn kaljamahaisen mököttäjän räjähtänyttä vaimoa esittävä Frances McDormand ja paikoin liiankin huolehtivaa poliisia näyttelevä Bruce Willis. Heitteillä olevien lapsosten tilanteesta huolissaan olevaa tiukkaa sosiaalitanttaa esittää Tilda Swinton, joka tuntuu vähän yliammutulta valinnalta niin pieneen rooliin. Aikuisten puolelta kaiken huomion vie kuitenkin puhtoisen ohjekoodiston kanssa elävä, aina aurinkoinen partioleirin vetäjä Edward Norton, jonka kepeä rooli naurattaa jo pelkästään Nortonin karskin roolihistorian takia.

Välittämisen kaipuusta kertovassa tarinassa taianomainen tunnelma korvaa vahvan keskushahmon puutteen. Kaksi karannutta nuorta ja heitä takaisin jahtaavat aikuiset ovat kukin tahoillaan yksinäisiä ja omaa elämäänsä vasta etsiviä tai sen jo hukanneita ihmispoloja.

Pääosien keltanokat Jared Gilman ja Kara Hayward suoriutuvat osistaan mainiosti. Gilmanin itsevarma, kaikkitietävä sudenpentu ja Haywardin yläluokkainen tyttö ovat vastakohtia, jotka täydentävät toisiaan ympärillä pyörivässä hullussa maailmassa. Hahmot jäävät terävässä sanailussaan normaalia etäisemmiksi, mutta nuorten tietty kylmyys samalla hillitsee katsojaa kiintymästä liikaa vain pääpariin kokonaisuuden kustannuksella.

Moonrise Kingdom ei ota itseään turhan vakavasti ja odottaa katsojan heittäytyvän maailmaansa ilman odotuksia reaalimaailman lainalaisuuksista, koska joskus ratkaisu lohduttomaan pakomatkaan voi löytyä odottamattomalla tavalla.

Moonrise Kingdom on kuin kaikenikäisille tarkoitettu elävä satukirja.

Moonrise Kingdom -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa