My Little Eye

30.5.2003 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Tragikoomisen roadmovien waleslaisista Jack Kerouac –rakastajista House of America (1997) ja ilkeän irlantilaisen sarjamurhaajamuotokuvan Resurrection Man (1998) ohjannut Marc Evans tekee vakuuttavan paluun pelkogenreen tällä tosi-tv-konseptia ovelasti hyödyntävällä kauhutrillerillä, josta on kohistu pitkin vuotta eri fantasia- ja kauhuelokuviin keskittyvillä festivaaleilla.

    Tähän asti huomattavimman tunnustuksen My Little Eye sai, kun se voitti Amsterdamin fantasiaelokuvafestivaalin eurooppalaisen fantasiaelokuvan Hopeinen Méliès (Méliès d'Argent) –kilpailun huhtikuussa. Näin My Little Eye on siis automaattisesti mukana kisaamassa ensi vuoden Kultaisesta Méliès'stä (Mélès d'Or), joka luovutetaan kaikkien hopeisten osakilpailujen joukosta poimitulle voittajalle – vuoden parhaalle eurooppalaiselle fantasiaelokuvalle. Loppukilpailu järjestetään ensi vuoden huhtikuussa juuri Amsterdamin fantasiaelokuvafestivaalin yhteydessä.

    My Little Eyen tarinassa viisi nuorta aikuista muuttaa asumaan yhteen isoon kartanoon, jossa kaikkialle asennetut kamerat seuraavat näiden jokaista liikettä. Koekuvauksilla internetin kautta välitettävään tosi-tv-ohjelmaan valitut osanottajat joutuvat elämään yhdessä kuusi kuukautta, jonka jaksettuaan he voittavat miljoona dollaria. Mutta mikäli yksikin heistä keskeyttää, kaikki menettävät palkintorahansa.

    Urakan läpivieminen uhkaa vakavasti häiriintyä, kun Danny (Stephen O'Reilly) saa ryhmälle saapuvan viikottaisen ruokalähetyksen mukana epämääräisen viestin, jossa kerrotaan hänen rakkaan isoisänsä yhtäkkiä kuolleen ja hautajaisten olevan jo viikon sisällä. Tai viimeistään, kun Emma (Laura Regan) löytää tyynylleen asetetun verisen kirveen ja makuuhuoneen huurteiseen ikkunaan tuherretun sairasmielisen solvauksen.

    Lisäksi viisikosta tuntuu, että joku tai jokin vaanii heitä jatkuvasti talon ulkopuolella. Onko kyseessä vain ohjelman tuottajien lavastama pelotteluyritysten sarja vai todellinen uhka? Elokuvan loppuratkaisu on armoton ja ennalta-arvaamaton.

    My Little Eye yhdistää The Blair Witch Projectin (1999) hallitsemattomasta ympäristöstä kumpuavan, määrittelemättömän uhan ja kauhun, sekä Big Brother –tyylisen tosi-tv-sadismin, jossa yleisön myötäelämät kilpailijakohteet ajautuvat entistä ahtaammalle, ”tarinan” muuttuessa sitä kautta koko ajan kutkuttavammaksi. On selvää, että etenkin jälkimmäisen yleistyminen ja tosi-tv:n globaali suosio maailman mediakentässä on toiminut inspiraation lähteenä My Little Eyen peruskonseptille.

    Marc Evans luottaa kuvallisesti taloon asennettuihin videokameroihin, joiden läpi tallennettu elokuva tuntuu kylmältä ja uhkaavalta. Erityisen häiriömäiseksi ja vieraannuttavaksi kuvaustyyli muuttuu, kun sen läpi suodattuva uhka ja väkivalta heijastuu iljettävän nuhjuisena ”valvontakameramateriaalina” katsojan silmään. Myöskään snuff-elokuvien oletetusta (koska niitä ei ole oikeasti juuri kukaan ikinä nähnyt) ulkokohtaisen ahdistavuuden ilmapiiristä ei olla järin kaukana.

    Lähin vertailukohta elokuvan tekniselle tallennustyylille löytyy kaiketi Lars von Trierin käyttämästä sadasta stabiilista digikamerasta Dancer in the Darkin (2000) musikaalijaksoissa. Myöskään My Little Eyessa kamerat eivät liiku, vaan elokuvan jokainen otos on käytännössä nähtävissä juuri kuten se näkyisi tarinan fiktiiviselle internet-yleisölle. Lopputulokseen ja kameroiden ilmeiseen paljouteen nähden elokuvan leikkaus toimii erittäin hyvin, kameraa ja kuvakulmaa juuri sopivin väliajoin vaihtaen ja etenkin tapahtumien jännitystä ja tarinan intensiivisiä momentteja visuaalisesti maustaen.

    Yhteenvetona todettakoon, että kaiken maailman screamien ja urbaanien legendojen valitettavana valtakautena My Little Eye ei ole vaihteeksi mikään persoonaton teinilahtaustuote, vaan itsensä ja konseptinsa haudanvakavasti ottava kauhuelokuva, jonka tiivis ja jatkuvasti kasautuva tunnelma onnistuu synnyttämään ahdistusta ja pelkoa myös katsomossa. Tähänhän eivät nykyiset teinislasher-kökköilyt pysty.

    Lisää luettavaa