My Week with Marilyn

27.12.2011 22:30
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 30.12.2011

Marilyn Monroe, filmitähtitaivaan kirkkain ja samalla traagisin hahmo on valloittanut katsojien sydämiä vuosikymmenten ajan. Hän todisti runsaalle epäilijäjoukolle, että intuitiivisesti esiintyvällä näyttelijällä ei aina tarvitse olla takanaan vuosien teatterikokemusta täyttääkseen valkokankaan. Lahjakkuudestaan huolimatta huonosta itsetunnosta kärsinyt Monroe kuoli lääkkeiden yliannostukseen vuonna 1962 vain 36-vuotiaana.

My Week with Marilyn pohjautuu Colin Clarkin kirjoittamiin muistelmateoksiin, joissa hän kertoo Marilynin tähdittämän Prinssi ja revyytyttö -elokuvan kuvauksista vuonna 1957. Tuolloin 23-vuotias Clark, jota elokuvassa esittää Eddie Redmayne, uhmasi vaikutusvaltaista perhettään ja suuntasi elokuva-alalle.

Clark pääsi ohjaaja Laurence Olivierin (Kenneth Branagh) avustajaksi elokuvaan, jonka kuvaukset toivat uransa huipulla olevan Monroen ensimmäistä kertaa Brittein saarille. Näissä kuvauksissa nuori Clark ystävystyi hauraan filmitähden kanssa ja heidän välilleen syntyi romanssinpoikanen.

Monroeta elokuvassa esittää laaturooleistaan tunnettu Michelle Williams. Hänen eläytymisensä Marilynin traagiseen hahmoon ulottuu yllättävän samannäköisen ulkokuoren ohi, sillä Williams toistaa Marilynin ilmeet ja pienet eleet täydellisesti. Williamsissa katsoja näkee ilmetyn Marilynin, kauniin ja seksikkään supertähden, mutta samalla henkisesti sydäntäsärkevän rikkinäisen naisen. Hänestä hehkuu samaa, koko valkokankaan täyttävää karismaa, joka peittää alleen elokuvan käsikirjoitukselliset puutteet.

My Week with Marilyn on tv-ohjaajana ja tuottajana tunnetun Simon Curtisin ensimmäinen valkokangaselokuva. Sen keskiössä on nuoren ja innokkaan Clarkin puolittainen kasvutarina, jonka Redmayne vetää hienostuneella, nuoruuden viattomuuteen käärityllä tyylillä.

Elokuva ei kuitenkaan ole Clarkin vaan Marilynin tarina kameroiden takaa. Williamsin avulla se näyttää meille legendaarisen näyttelijättären heikkoudet samalla kun kylpee tämän sädehdinnässä. Hänen harteillaan lepääkin elokuvan voima ja veikkaus uudesta Oscar-ehdokkuudesta tuskin kovin paljoa pieleen menee.

Taustatarina elokuvan kuvauksista, Olivierin tuskastumisesta myöhästelevään tähtinäyttelijäänsä sekä kuvausryhmän välisistä suhteista jää puolivillaiseksi. Useiden mielenkiintoisten hahmojen täyttä potentiaalia ei käytetä hyväksi, ja esimerkiksi Olivierin vaimo Vivien (Julia Ormond) jää yksiulotteiseksi epäillessään miehellään olevan suhde Marilynin kanssa, varsinkin kun Olivier näytetään tähteensä tuskastuneena ohjaajana, jolla ei näytä olevan lainkaan positiivisia tunteita Marilyniä kohtaan.

Herkullisen roolin tekee ystävällistä Sybil Thorndikea esittävä Judi Dench, joka tukee ohjaajan kiusaamaa Marilyniä hädän hetkellä. Harry Pottereista tuttu Emma Watson nähdään puvustamon söpönä Lucyna, mutta hänen roolinsa jää ikävästi muiden jalkoihin.

Koska sekä Monroe että Clark ovat jo edesmenneitä, Clarkin muistelmien ja siksipä myös heidän välisensä romanssin todenperäisyydestä ei ole täyttä varmuutta. Siltä osin My Week with Marilynia voi pitää jopa kuolleen tähden hyväksikäyttönä. Elokuvan tenho perustuukin Williamsin lihallistamaan, ihastuttavaan ja samalla niin surulliseen Marilynin persoonaan, joka hymyilyttää silmänurkkaan pyrkivien liikutuksen kyyneltenkin läpi.

My Week with Marilyn -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa