Nimby

GENRE ENSI-ILTA 09.10.2020 TÄHDET

Nimby on tähän mennessä vuoden paras elokuva ja tärkeä puheenvuoro keskellä maailman sekasortoa. Nerokas elokuva tarkastelee uskontoa, ennakkoluuloja ja suomalaisuutta tarkkanäköisesti ja koomisesti.

Farssi on vaarallinen tyylilaji. Lähes poikkeuksetta se epäonnistuu, varsinkin jos se tehdään Suomessa ja suomalaisin lähtökohdin. Joskus harvoin se voi kuitenkin onnistua, ja siitä esimerkkinä on Teemu Nikin Nimby, joka nousee saman tien vuoden parhaiden elokuvien kärkeen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole puhdasverinen farssi. Se lähtee käyntiin vakavana komediallisena draamana, kunnes mukaan sekoitetaan naurettavin ja älyvapain asia, joka 2000-luvun maailmaa vaivaa: uusnatsit.

Natsit tuovat Nimbyyn sekä farssin että vaaran elementit. Yleensä vaara toki kuuluu farssiin, mutta ei tällä asteella. Tämä vaara on todellinen. Tyylilaji onneksi itsessään keventää raskaita aiheita. Elokuva käy nerokkaasti läpi ihmisten välistä dialogin puutetta omien perheenjäsenten, kansallisuuksien ja ideologioiden välillä.

Päähenkilönä on vapaamielisenä itseään pitävä helsinkiläinen Mervi (Susanna Pukkila), joka lähtee tapaamaan takapajuisina pitämiään vanhempiaan pienelle paikkakunnalle. Tarkoitus on esitellä saksalaisiranilainen tyttöystävä Kata (Almila Bagriacik).

Perillä Mervi kohtaa kuitenkin järkytyksen, joka paljastaa hänen todellisen itsensä. Kyseessä on elokuvan tekijäduolle tyypillinen twist. Katsoja huomaa, että lopulta niin ahdasmielisyyttä kuin myös avoimuutta löytyy meistä kaikista.

Nimby ei kohtele ketään silkkihansikkain. Kaikki me olemme tehneet tekopyhiä ratkaisuja. Suvaitsemattomuus nousee usein siitä, että ei omista lähtökohdistaan ymmärrä jotakin eikä pysty samastumaan toisiin.

Armomurhaajan ja lukuisten lyhytelokuvien myötä ohjaaja-käsikirjoittaja Nikki ja tuottaja-käsikirjoittaja Jani Pösö ovat hitsautumassa kotimaisen elokuvan kentällä lähes yhtä ikoniseksi duoksi kuin mitä Coenin veljekset merkitsevät amerikkalaiselle elokuvalle.

Nikin ja Pösön käsikirjoitus on tarkkanäköinen, hillittömän hauska ja suorastaan nerokas. Vaikka Nimby vedetään ”överiksi”, se tuntuu kaikesta huolimatta luontevalta ja uskottavalta. Ristiriidat eskaloituvat ja kasvavat valtaviin mittasuhteisiin – elokuva on yhtä hullu kuin maailma jota se peilaa.

Epäuskottavuudet toimivat, koska tekijät tietävät mitä tekevät. He tunnistavat tarinansa paikoin jopa dadaistiset elementit, mutta eivät yritä piilottaa niitä vaan painavat kaasua ja tekevät omanlaistaan jälkeä pilke silmäkulmassa.

Viime aikoina on puhuttu paljon taiteen tehtävästä ja sen poliittisuudesta. Nimbyn näkökulma ja sanoma ottaa rohkeasti kantaa asemoiden itsensä alueelle, jota moni ei ole uskaltanut vielä suurella volyymillä sörkkiä. Suomalainen taidekenttä on odottanut Nimbyä täyttämään sen tyhjiön.