Odotus

GENRE ENSI-ILTA 01.04.2022 TÄHDET

Aku Louhimiehen ohjaustyö on pienimuotoinen kolmiodraama, jossa on intohimoa ja sähköistä latausta – ja paljon alastomia vartaloita. (Ikäraja K-16)

Aku Louhimiehen edellisestä ohjaustyöstä Omerta 6/12 on alle puoli vuotta aikaa, kun teattereihin saapuu hänen uusi elokuvansa Odotus.

Omerta 6/12 oli eräänlainen tilaustyö, johon hän hyppäsi yllättäen, kun Antti Jokinen vetäytyi kesken tuotannon. Tuolloin Odotus oli jo kuvattu.

Siinä missä Omerta 6/12 oli kansainvälinen suurtuotanto, Odotus on pienimuotoinen draama, joka sijoittuu saaristomaisemiin Suomen kesässä. 

Odotus perustuu Juhani Ahon vuoden 1893 romaaniin Papin rouva, joka on saanut modernin käsittelyn. Romaanin roolihahmot ja alkuasetelma ovat ennallaan, vaikka järvimaisemista on siirrytty Turun saaristoon ja eletään nykyaikaa.

Elokuvan keskushahmo Elli (Inka Kallén) asuu pastorimiehensä Mikon (Aku Hirviniemi) kanssa idyllisessä kartanossa. Rauhallinen elämä saa käänteen, kun Mikon nuoruudenystävä Olavi (Andrei Alén) saapuu vierailulle asuttuaan jonkin aikaa Ranskassa.

Jo elokuvan juliste antaa ymmärtää, että luvassa on eroottista latausta. Kolmiodraamastahan tässä on kyse, se on alkuminuuteilta asti selvää. Olavi ei ole pelkästään Mikon vanha kaveri, hänellä ja Ellilläkin on yhteistä menneisyyttä, eikä se ollut pelkkää ystävyyttä.

Mikko on mukava ja kiltti mies, mutta kyseessä on järkiliitto. Elliltä puuttuu elämästään intohimoa, ja tummakulmainen Olavi ilmestyy sopivasti puutetta täyttämään. Elli ja Olavi eivät kuitenkaan ryntää heti toistensa syliin, vaan jännitettä kehitetään pikku hiljaa. Katseet sekä kuvalliset ja sanalliset vihjeet puhuvat paljon. 

Sanonnan mukaan vanha suola janottaa. Eräässä kohtauksessa Elli tarjoaa Olaville vettä, eikä yksi lasi miehelle riitä, vaan hän pyytää ahnaasti lisää. Elli poimii puusta omenan ja haukkaa sitä kuin Eeva paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Kun Mikko joutuu lähtemään työmatkalle, intohimo saa mahdollisuuden puhjeta täyteen roihuun.

Odotus on pienimuotoinen elokuva, mutta se on kuvattu tyylikkäästi. Johan Wasickin otoksissa auringonvalo siivilöityy puiden läpi kuin Terrence Malickin elokuvissa. Esa-Pekka Salosen säveltämä musiikki on minimalistista eikä välttämättä jää mieleen, mutta se tukee kerrontaa ja kohottaa visuaalista ilmaisua – tekee siis elokuvassa sen, mitä pitääkin.

Kolmen näyttelijän varassa on paljon. Kallénin, Hirviniemen ja Alénin lisäksi elokuvassa nähdään vain yksi hieman isompi roolihahmo, jota esittää Adeliina Arajuuri.

Repliikit ovat täynnä latausta, mutta lakoniset lauseet jäävät roikkumaan ilmaan. Odotus ja kaipaus näkyvät Ellissä, mutta dialogi ei herää eloon. 

Kallén on kirjoittanut elokuvan yhdessä Louhimiehen kanssa. Alén taas toimii elokuvan tuottajana. Keskeiset tekijät ovat tiivis ryhmä. Monista hyvistä aineksista huolimatta elokuva ei kuitenkaan lunasta siihen asettua odotusta.

Hirviniemi tunnetaan koomikkona, mutta hän on esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa osoittanut hallitsevansa myös roolihahmojen vakavamman puolen. Odotuksessakin hän on uskottava kilttinä ja turvallisena Mikkona. Ohjaaja ei silti malta olla tuomatta kaimansa koomikkopuolta esiin.

Alastomien vartaloiden ja ruumiillisuuden korostus on tyylikeino, jota Louhimies on käyttänyt isolla pensselillä esikoisohjauksestaan Levottomista alkaen. Oli sitten kyseessä seksikohtaus tai ei, niin paljaita mies- ja naisvartaloita esitellään eri kulmista ja niin toistuvasti, että se alkaa kyllästyttää.

Suomalaisessa elokuvassa on nähty lukuisia kertoja, että rynnätään perse paljaana saunasta uimaan, ja tässäkin elokuvassa siihen käytetään aikaa useammankin kohtauksen verran. 

Alastomassa vartalossa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta saunomista ja seksiä on elokuvassa yksinkertaisesti liikaa. 

Jussi Huhtala