Outolintu-sarja: Kapinallinen

GENRE ENSI-ILTA 10.04.2015 TÄHDET

Veronica Rothin nuortenkirjoihin pohjautuva Outolintu-sarja on ehtinyt toiseen osaansa. Ensimmäisessä elokuvassa esitelty maailmanlopun jälkeinen maailma erikoisine yhteiskuntineen alkoi loppua kohden pirstaloitua nuoren tytön paljastuttua divergentiksi, outolinnuksi, jossa on kaikkien yhteiskuntaryhmien piirteitä. Kakkososa, Kapinallinen, jatkaa Trisin (Shailene Woodley) matkaa lokeroihin sopimattoman tytön jouduttua ystävineen maanpakoon.

Kate Winsletin esittämä johtaja Jeanine on aloittanut näyttävän kampanjan divergenttejä vastaan ja Tris ystävänsä Fourin (Theo James) kanssa piiloutuu Sopuisien maatilalle. Pian heidät kuitenkin löytää Jai Courtneyn ärhäkän Ericin johtama Uskaliaiden joukko. Keinoja kaihtamatta jengi tuhoaa tieltään rauhalliset Sopuisat.

Tris ja Four pakenevat ja päätyvät Naomi Wattsin johtaman, omista ryhmistään karkotetuista koostuvan hylkiöheimon suojiin. Mutta Jeanine on armoton. Vaikka hänen haaveenaan on tuhota divergentit, hän haluaa vangita heistä yhden täydellisen yksilön elävänä omia hämäräperäisiä käyttötarkoituksiaan varten.

Synkän dystooppisessa maailmassa ei pilkahtele huumori ja ihmisten välinen kemiakin jää märän tiskirätin asteelle. Trisin ja Fourin rakkaustarina jätetään onneksi kuorruttamatta teinikliseillä, mutta samalla heidän väliltään on kadotettu kaikenlainen kipinä. Mielenkiintoisimmaksi hahmoksi nousee viimeksi Whiplashissa vakuuttanut Miles Teller sivuroolissaan, jonka mustavalkoiseen todellisuuteen on ripoteltu sentään myös joitakin harmaan sävyjä.

Outolintu-sarjan suurin ongelma lienee se, ettei sen asetelmassa ole tieteiselokuvan genren antamasta vapaudesta huolimatta mitään järkeä. Viiteen yhteiskuntaluokkaan sullottu ihmiskunta alkaa tuntua hiemankin tarkemman tarkastelun jälkeen keinotekoiselta, mikä tekee – verrattuna vaikkapa samantyyppiseen Nälkäpeliin – tarinaan tarttumisen vaikeaksi. Kun katsojalle tulee epäuskoinen olo, eivät hahmojen kohtalot jaksa kiinnostaa, mikä on kuitenkin keskeinen asia tämän tyylilajin elokuvissa.

Sarjan yleisen epäuskottavuuden lisäksi Kapinallinen jää räpiköimään omaan sekavuuteensa. Teoille ei anneta motiiveja, ihmisten välisiä suhteita selitetään kankealla dialogilla ja synkän tieteisdraaman mausteeksi heitetään muutamia komeita efektejä. Robert Schwentken (RED, R.I.P.D.) ohjaamasta elokuvasta syntyy harmillisen ponneton kokonaisuus, joka ei saa katsojaa välittämään tarinasta tai sen hahmoista kissanpierun vertaa. Schwentke ohjaa myös ainakin sarjan seuraavan, trendikkäästi kahteen osaan pilkotun viimeisen elokuvan ensimmäisen osan.

Elokuvaa kannattelee ainoastaan karismaattinen ja luonteva Woodley, jonka luottamus omaan roolihahmoonsa kantaa läpi kankean tarinavyyhdin. Woodleyn Trisissä on samanlaista sankarihahmon uskottavuutta, joka nousee hehkumaan myös Nälkäpelin Jennifer Lawrencessa: hänen kyyneleensä valuvat aitoina ja nuorilla harteilla painava vastuu heijastuu sielun syvyyksistä synkkänä.

Latteudestaan huolimatta Kapinallinen on tärkeä elokuva, sillä se täyttää viime vuosiin asti tyhjänä ammottanutta lokeroa tytöille suunnatuista seikkailuelokuvista. Se tarjoaa naispuolisille katsojille samaistumisen kohteeksi nuoren naissankarin ja samalla osoittaa myös naishahmojen pystyvän toimimaan johtajina – niin hyvässä kuin pahassakin.


Aiheeseen liittyvät elokuvat