Ulla Heikkilän esikoisohjaus tarttuu aiheeseen, jota ei vielä jostain syystä ole Suomessa elokuvissa käytetty. Rippileirille sijoittuva nuorisoelokuva ei ole täydellinen, mutta nuoret näyttelijät ovat todella hyviä.

Pararatsastajan tarina on liian monen virhepisteen runtelema vaisu ja kankea elämäkerta, jolle olisi suonut vetävämmän ilmaisun.

Klaus Härön ruotsinkielinen elokuva pohjautuu hänen omaan elämäänsä. Elokuva ei ole täydellinen, mutta se jää mieleen ja herättää ajatuksia.

Mikäli Luokkakokousten suosiosta voi jotain päätellä, samaan muottiin tehty kopio 1980-luvun Tom Hanks -komediasta on varma hitti.

Sotkuinen käsikirjoitus yhdistää aivan liian monta elementtiä budjettiinsa nähden, joten lopputuloksena on melko sekava kauhuelämys.

Heinähattu ja Vilttitossu onnistuvat vakuuttamaan kohdeyleisönsä – eivätkä luultavasti nukuta kaikkia vanhempiakaan.

Hieno ja hallittu kuvaus rakastetusta Helene Scherfbeckista on mahtavien ammattilaisten upea kunnianosoitus kansallistaiteilijalle.